Ylen Elävässä arkistossa kerrotaan näin:
Pedro Hietanen ja Pirkka-Pekka Petelius tekivät vuosina 1986-99 Yleisradiolle hupailuja Yömyöhä-otsikon alla. Yömyöhä on Yleisradion pitkäikäinen sarja, jonka tunnettuja tekijöitä ovat mm. Peter von Bagh, M. A. Numminen ja Juha Siltanen. Peteliuksen ja Hietasen Yömyöhien muistetuinta antia olivat radion Luontoilta-ohjelmien parodiat.
Lintuharrastuksestaan tunnettu Petelius itse aloitti Luontoillan isäntänä tammikuussa 2008. Yömyöhän uusintoja kyseltiin vuosikausia, mutta koska lähetykset olivat suoria, ei niistä ollut tallenteita muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Erään keräilijän kasettinauhoitukset mahdollistivat kuitenkin ohjelmien uuden elämän. Vuonna 2004 EMI…
Yleisen kirjastomme kokoelmista ei valitettavasti löydy vastausta kysymykseesi. Kehotankin ottamaan yhteyttä tähtitieteelliseen yhdistykseen Ursaan ja kääntymään heidän puoleensa kysymyksesi kanssa.
Löydät Ursan yhteystiedot heidän verkkosivuiltaan: Tähtitieteellinen yhdistys Ursa: Etusivu
Kumpulan tiedekirjasto, joka on kaikille avoin kirjasto, voi myös olla avuksi:Kumpulan kampuskirjasto | Helsingin yliopiston kirjasto | Helsingin yliopisto (helsinki.fi)
Ilmatieteenlaitoksen puoleen voi myös kääntyä, yhteystiedot löytyvät verkkosivulta: Etusivu - Ilmatieteen laitos
Tämä Britt Lindeborgin säveltämän ja sanoittama kappale löytyy Brita Koivusen laulamana vuonna 1961 ilmestyneeltä vinyylilevyltä Aatu ja Iita. Brita Koivusen laulaa kappaleen myös Ylen Iskelmäkaruselli-videotallenteella (1999) Lähde: Suomen kansallisdiskografia Viola: https://finna.fi
Ikävä kyllä nuottia siihen ei ole kirjastoissa.
ILO:n v. 2020 julkaisemassa tutkimuksessa on koottuna autonvalmistuksen työllisten maailmanlaajuisesti. Taulukko on sivulla 13 ja sen luvut ovat vuodelta 2017.
ILO: The future work in the automotive industry
EU-maista löytyy myös aikasarjoja, jotka yltävät vuoteen 2018. Taulukko on sivulla 10.
ACEA pocket guide 2020 - 2021
Yhdysvaltojen työllisyysviranomaisten tuoreimmissa tilastoissa näkyy koronaviruspandemian aiheuttama vähennys maan autonvalmistuksen työpaikkoihin.
US Bureay of Labor Statistics : Automotivie Industry
Khinchidi on hindinkielinen nimitys kasvisruokalajeille, joissa on riisiä ja linssejä. Linkki Mangojauhetta blogiin
Hieman eritavoin maustetun Bhuna khinchidin ohje löytyy Pinjan herkkula blogista. Linkki blogiin
Myös Vegeviettelys blogissa on riisi-linssi padan ohje. Linkki blogiin
Useimmista intialaisista keittokirjoista löytyy riisi-linssi ruoka. Esim. Suuri intialainen keittokirja : 325 helppoa ja herkullista ruokaohjetta aidosta intialaisesta keittiöstä / Mridula Baljekar, Rafi Fernandez, Shehzad Husain ja Manisha Kanani ; suomentanut Kiti Szalai ; [valokuvat: Edward Allwright ... et al.]. Kirjat löytyvät tarkennetulla haulla ja hakusanoilla intia ja keittokirjat. Linkki Helmet hakutulokseen
Eeva Riihosen Mikä lapselle nimeksi -kirjan mukaan Jurkka on Jyrkin itäsuomalainen muunnos ja juhlii nimipäiviään 23.4.Jyrki puolestaan on karjalainen muunnos venäläisistä nimistä Georgi, Jegor. Kreikan Georgius tarkoittaa maanviljelijää.
Jurilia en löytänyt, mutta Juri on myös Georgen venäläinen muunnos eli samaa alkuperää kuin Jurkka ja myös juhlii samana päivänä.
Kyseessä on Raimo Lukkarisen sävellys "Asemamiehen jenkka". Siitä on julkaistu äänite muutamalla vanhalla LP-levyllä ja kasetilla, kovin helppoa sitä ei ole saada käsiinsä. Suomen Jazz & Pop Arkistossa on nuotista valokopio, siinä kaikki.
Heikki Poroila
HelMet-musiikkivarasto
Tämä kysymys vaatii sähkö- ja valaistustekniikan tuntemusta. Kannattaa tutkia kirjallisuutta sähkötekniikka,
https://keski.finna.fi/Search/Results?limit=0&lookfor=s%C3%A4hk%C3%B6te… Näistä valaistustekniikan kirjoista ei ehkä ole apua, suurin osa on ajalta ennen ledejä, mutta ehkä kuitenkin perusideoita voi löytyä, https://keski.finna.fi/Search/Results?lookfor=valaistustekniikka&type=A…
PIR-liiketunnistimen ohjelmointiin löytyy opastusta Käsityökoulu Robotin sivulta https://www.kasityokoulurobotti.fi/2018/12/liiketunnistin/. Vaikka tuo ohje onkin tarkoitettu lapsille oppimateriaaliksi, voisi tekijöiltä ehkä kysyä neuvoa tässä asiassa. Yhteystiedot löytyvät sivustosta, https://www.kasityokoulurobotti.fi/…
Kollega ehdotti kauhusarjaa The Strain. Siinä ei ole ihmissusia, mutta vampyyrejä on (ei niin perinteisiä) ja virus lähtee leviämään lentokoneesta. Virus leviää ihmisestä toiseen. Se perustuu Guillermo del Toron ja Chuck Hoganin kirjoittamaan Vitsaus-trilogiaan. The Strain Imdb:ssä, https://www.imdb.com/title/tt2654620/
Toinen ehdotus on Battledogs vuodelta 2013.
Suomeksi teosta ei enää löydy netin avulla. Se saattaa lymyillä jossain kierrätyskeskuksen hyllyssa tai pienen antikvariaatin aineistossa.
Englanninkielisen kirjan voi ostaa esim. Amazon.com verkkokaupasta: https://www.amazon.co.uk/s/ref=nb_sb_noss?url=search-alias%3Dstripbooks&field-keywords=Nick+Butterworth+Pearl&rh=n%3A266239%2Ck%3ANick+Butterworth+Pearl
teoksen nimi englanniksi on: The Precious Pearl: Stories Jesus Told
ja kiinaksi: 耶穌說故事
Ruotsiksi, ranskaksi tai italiaksi en teosta löytänyt.
Tässä tahoja, joilla voisi asiasta olla tietoa:
Päihdelinkki.fi https://paihdelinkki.fi/fi/info
A-klinikka https://www.a-klinikka.fi/tietoa-meista/yhteystiedot
A-klinikkasäätiö https://a-klinikkasaatio.fi/yhteystiedot
I made a Google picture search and the pipes look a lot like some kind of water pipes. If you are more interested in finding what the pipes are, I recommend to contact the city of Helsinki. Ala-Tikkurila is part of Helsinki. https://www.hel.fi/en
Laulun nimi on "Mun on niin kiva olla". Esittäjä on Irwin Goodman. Valitettavasti en löytänyt kasettia, jossa laulu olisi, mutta se sisältyy cd-levyyn "Erikoiset" (Warner Music Finland, 2001). Cd-levy kuuluu Kankaanpään kaupunginkirjaston kokoelmaan. Saatavuuden voi tarkistaa kirjaston ainestohausta: http://212.86.15.70/Scripts/Intro2.dll?formid=form2&sesid=1043062780 .
Kysymys on niin laaja, että vain muutamien seikkojen poimiminen olisi kovin umpimähkäistä. Siksi suosittelen sinua tutustumaan joihinkin suomalaisia käytös- ja käyttäytymistapoja käsitteleviin teoksiin, jotka on kirjoitettu erityisesti ulkomaalaisia varten tai ulkomaalaisen näkökulmasta. Näiden kautta saat parhaiten selville, mitkä tavat vaikuttavat erityisen suomalaisilta tai poikkeavat muualla noudatetuista tavoista.
Hyvin perusteellinen tämäntyyppinen opas on Deborah Swallow'n kirjoittama Culture shock! Finland : a survival guide to customs and etiquette:
http://www.helmet.fi/search~S9*fin?/Xculture+shock+finland&searchscope=…
Suomalaisten tapojen vertailua muiden maiden vastaaviin on varmaan myös useissa näistä teoksista, jotka…
Nuorten fantasiakirja löytyy: Olsen, Lars-Erik: Erik ihmisenpoika. Kirjalito 2006, ISBN 951-28-4445-1 (sid.).
Terry Pratchettilla on myös fantasiakirja nimeltä Eric sarjassa Kiekkomaailman kronikka, ISBN 951-23-4380-0 (sid.)
Koko perheen klassikoista tulee ensimmäisenä mieleen James Herriotin omaelämäkerrallinen romaanisarja, joka kertoo hänen työstään ja elämästään maalaiseläinlääkärinä Yorkshiressa lämmöllä ja huumorilla. Kirjat ovat täynnä herkullisia henkilöhahmoja ja vuoroon hauskoja ja koskettavia tapauksia. Sarjan osat ovat Kaikenkarvaiset ystäväni, Luojanluomat ystäväni, Eläinlääkäri lennossa, Eläinlääkäri vauhdissa ja Ystävistäni, hellyydellä.
Terry Pratchett oli brittiläinen fantasiakirjailija, jonka laaja tuotanto sijoittuu mielikuvitukselliseen Kiekkomaailmaan. Pratchettin fantasiassa keskeistä on huumori ja kekseliäisyys, mutta kirjoissa on myös ajattelemisen aihetta. Pratchettiin tuotantoon kuuluu sekä yksittäisiä kirjoja että kirjasarjoja -…
Kyseessä on Michael Hjorthin ja Hans Rosenfeldtin Sebastian Bergman -sarja. Rikospsykologin etunimi on siis Sebastian, ei Benjamin.
https://www.kirjasampo.fi/fi/search/kulsa/sebastian%20bergman