Best rated answers

Question Reads Rating Answered Open Answer
Miten saa tupakan hajun lähtemään kirjasta pois? 1677 Ilmeisen vaikeaa se taitaa olla. Hyvin toimiviksi koettuja ohjeita ei löytynyt. Tällaisia neuvoja kannattanee kokeilla: kulhollinen etikkaa kirjan lähelle tai tuuletus kirja pystyasennossa sivut levällään.
Kuka on tehnyt tai laulanut laulun.. vuorilla sataa. Kuuskyt luvun ja 70 heiniä. Oisko joku latinolaulu. Chilestä tms 495 Eero Ojasen säveltämä "Laulu veden ja taistelijan tehtävistä" alkaa: "Vuorilla sataa, puro lähtee kulkemaan". Laulun sanoituksena on Matti Rossin samanniminen runo kokoelmasta "Soi, kivinen lanka". Runo kuuluu chileläiselle taiteilijalle Victor Jaralle omistettuun kokonaisuuteen "Ääni kansansa suuressa äänessä", jonka pohjalta Kalle Holmberg, Kaisa Korhonen, Måns Hedström, Eero Ojanen, KOM-teatteri ja Matti Rossi rakensivat KOM-teatterin musiikkinäytelmän "Kaikki muuttuu". KOM-teatterin levytys laulusta sisältyy äänilevylle "Kaikki muuttuu" (Love Records, 1974). Myös Avaruuslintu-yhtye on levyttänyt laulun. Avaruuslinnun esitys sisältyy esimerkiksi cd-levylle Ojanen, Eero: "Opi perusasiat" (Siboney, 2002). Lähteitä: Rossi, Matti:…
Noin viisikymmentä vuotta sitten ihastuin runoon, joka alkaa näin: ”Kolme on minulla mielihalua: opettaa lapset oppimaan ja Kun kukaan ei näe, kulkea yöseen… 117 Emme valitettavasti löytäneet runoa. Olemme etsineet tätä runoa ennenkin yhtä huonolla menestyksellä. Ehkä joku lukijoistamme tunnistaa sen?
Onko Museo-lehti lainattavissa Helsingissä ja varattavissa Helmentin kautta? 228 Helsingin kaupunginkirjastoista Museo-lehti tulee Pasilan kirjastoon, jossa sitä säilytetään kuluva ja kaksi edellistä vuotta. Tämä lehti on käsikirjastolehti, eli luettavissa vain Pasilan kirjastossa. Helmet-kirjastoista varattava ja kotiin lainattava lehti tulee Espoon Sellon (säilytetään kuluva ja kolme edellistä vuotta) ja Tapiolan (säilytetään kuluva ja kaksi edellistä vuotta, tilaus alkanut vuonna 2018) kirjastoihin. Nämä lehdet voi varata Helmetin kautta, ja noutaa haluamastaan Helmet-kirjastosta: https://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C__S%28museo%29%20f%3A9%20l%3Afin__Orightresult__U?lang=fin&suite=cobalt
Onko Robert Louis Stevensonin runoa "Heather Ale" koskaan suomennettu? Jos on, mistä sen voisi löytää? 302   Yksittäisiä Robert Louis Stevensonin runoja on julkaistu suomeksi eri antologioissa. Linkki maailman runouteen -tietokannasta (http://runotietokanta.kaupunginkirjasto.lahti.fi/) löytyy 28 osumaa, mutta mikään näistä ei ole ”Heather Ale”. Juhani Lindholmin kirjassa ”Kalassa kielen merellä ja muita kirjoituksia” (2021 Aporia) löytyy myös muutama Stevensonin suomennettu runo, joita ei löydy runotietokannasta, mutta mikään näistäkään ei ole kyseinen runo. Lisäksi Stevensonilta on suomennettu lastenrunoja teoksissa ”Lapsen runotarha” (WSOY 1987) ja ”Runojen puutarha” (Kolibri 1992), mutta myöskään näistä ei kyseistä runoa löydy. Todennäköisesti runoa ei siis ole suomennettu.
Mistä kotiompelija löytäisi Lotta-puvun kaavat? (Lotta Svärd) 304 Ylen uutisjutussa mainitaan, että kun Suupohjan lottaperinneyhdistys teki uusia lottapukuja, se osti kaavat pukuun Lotta Svärd -museolta. Museon löytää osoitteesta https://lottasvard.fi/lottamuseo 
Onko kirjastoissa lainattavissa poravasaraa? Jos on niin missä kirjastoissa? ja pystyykö varamaan ? 115 Ajantasaisen tilanteet voi tarkistaa Helmet-kirjaston aineistohaussa Helmet-verkkokirjasto | helmet.fi tai soittamalla kirjastoon.Kirjoita hakukenttään poravasara ja valitse aineistotyypiksi esine.Lainattavat esineet on lainattava siitä kirjastosta ja palautettava siihen kirjastoon, minkä kokoelmaan ne kuuluvat. Pääsääntöisesti esineitä ei pysty varaamaan. Joissain kirjastoissa saattaa kuitenkin olla varauslista, johon henkilökunta kirjoittaa varaajan yhteystiedot. Tästä on yleensä erikseen maininta samassa lisätietokentässä, missä lukee minkä mallinen poravasara on kyseessä ja mitä muuta (esim. ohjekirja) poravasaran lainauspakettiin kuuluu.
Onko tämä "pornolaulu"? https://www.youtube.com/watch?v=CgkF601aKCI 878 Ellinooran kappale ”Carrie” ei mielestäni ole ollenkaan ”pornolaulu”. ”Carrien” ovat säveltäneet Ellinoora Leikas ja Samuli Sirviö ja sen on sanoittanut Ellinoora Leikas. Iltalehden verkkoartikkelissa Ellinoora kertoo laulustaan. Laulun nimi ”Carrie” viittaa Sinkkuelämää-tv-sarjan päähenkilöön Carrie Bradshaw’hon: ”- Carrie on laulussa ruumiillistuma sille yksinololle. Kun on kyllästynyt etsimään rakkautta ja toisaalta se on ainoa asia, mitä toivoo.” Sinkkuelämää-sarjassa naiset puhuivat suoraan ja estoitta rakkauselämästään. Pornolauluiksi tai isojen (tai pahojen) poikien lauluiksi sanotaan lauluja, joiden sanoitukset ovat rivoja tai joissa on ronskia huumoria. Esimerkiksi Juha Vainio on kirjoittanut tällaisia sanoituksia 1970-luvun…
Löysin tänään pajunkissoja pk-seudun metsiköstä. Eikö nyt ole väärä aika pajunkissoille? 202 Luultavasti syynä on lämmin syksy. Samaa on ihmetelty muun muassa vuonna 2013 tässä YLE:n artikkelissa https://yle.fi/uutiset/3-6931242. Syksyisiä pajunkissoja on käsitelty myös tässä Ari Jokimäen blogikirjoituksessa vuodelta 2016 https://jokimaki.wordpress.com/2016/12/28/paju-ei-kuki-viela-vaikka-paj…
Mikä on patriisitalo? 465 Hei, patriisit olivat antiikin Rooman asukkaista varakkaimpia ja heillä oli paljon etuoikeuksia. Patriisien ryhmä koostui vanhoista ylimyssuvuista ja suurmaanomistajista. Patriisit olivat suljettu yhteiskuntaluokka ja he menivät naimisiin vain toisten patriisisukujen kanssa. Antiikin roomalaisen, varakkaan patriisin patriisitalo oli kadulle päin suljettu. Taloon pääsi vain yhdestä oviaukosta ja huoneet ja ikkunat avautuivat atriumiin. Atrium on huoneen ja sisäpihan yhdistelmä. Lähteet: Roomalainen taide: 5 ROOMALAINEN TAIDE – HI8 TAIDEHISTORIA (turku.fi) Eriarvoiset roomalaiset: Eriarvoiset roomalaiset (peda.net) Kuvapankin kuvia patriisitaloista: Kuvapankin valokuva otsikolla Renessanssin Patriisitalo – Lataa kuva nyt - Greifswald…
Etsin joku kirja tai kirjoja suom. kirjailijalta Rosa Liksom, kuka asui Breznevin aikana Venäjalla ja kuvasi siellä elämän. 1472 Rosa Liksomin kahdessa teoksessa on kuvattu elämää Neuvostoliitossa (taiteilijan vapaudella, tosin). Liksomin kuvittamassa teoksessa Väliasema Gagarin (1987) matkataan halki Siperian kohti Mongoliaa. Kuvareportaasimaisessa teoksessa Go Moskova go (1988) liikutaan mm. Moskovan metrossa ja kaduilla. Kirjailija on työstänyt teoksen lehtikuvaaja Jukka Uotilan kanssa.
Kirkon taloustilastossa 2018 metsätalouden tuottoja 22 448049 eur vuonna 2018 ja 22 488747 eur vuonna 2017. Onko mitään lähdettä mistä selviäisi kuinka suuri… 202 Tämä näyttäisi olevan sellaista tietoa, joka ei kuulu Tilastokeskuksen tilastoihin. Vaihtoehtona on siis kääntyä suoraan kirkon puoleen. Yhteystiedot https://evl.fi/kirkkohallituksen-yhteystiedot/talousosasto
Olen kadottanut kaksi lainassa olevaa teosta, joten joudun korvaamaan ne. Miten toimin? 355 Voit korvata kadonneet teokset missä tahansa Helmet-kirjaston toimipisteessä. Mikäli kyseisiä teoksia on vielä saatavana vielä kirjakaupoista, voit korvata kadonneen teoksen uudella kappaleella. https://www.helmet.fi/fi-FI
Tiedustelen, onko kirjastossa skanneria, jolla voi skannata valokuvia omaan sähköpostiin? Kuvia on noin 100, paljonko niiden skannaus tulisi maksamaan? 177 Hei! Vantaan kirjastoissa ei ole tällä hetkellä skannaaminen mahdollista johtuen rajoitetuista palveluista koronaepidemian leviämisen hillitsemiseksi. Rajoitusten voimassaoloa on jatkettu 31.3.2021 asti. Kun skannaus on taas mahdollista niin se on ilmaista.
Mediassa uumoillaan, onko KAJ'n vöyrinmurteisesta viisusta sensuroitava yksi suomenkielinen voimasana. Edellisten sukupolvien aikana luettiin suomenkielisissä… 154 Alkuun nuorta lukijakuntaa koetettiin tutustuttaa Seitsemään veljekseen siten, että kirjan juoni kerrottiin "omin sanoin". Vähitellen kuitenkin ymmärrettin, että tällä tavalla Kiven runollinen kieli hävisi olemattomiin eikä tällaista tapaa pidetty enää hyväksyttävänä. 1930-luvun lopulla Eero Salola laati lapsilukijoita varten kirjasta lyhennetyn version, Aleksis Kiven Seitsemän veljestä lapsille. Oppikouluikäisillä luetettiin jo lyhentämätöntä teosta.Salola piti kielen alkuperäisyyden säilyttämistä niin välttämättömänä, ettei hän lyhennelmässään muuttanut yhtään sanaa. Hän kuitenkin tunnustaa ottaneensa Kiven kielen "realistisuuden" huomioon tekstiä muokatessaan: "Monet epäilevät antaa Seitsemää veljestä nuorimman polven käteen siksi, että…
Onko todella niin, että Paluu Eedeniin, osa 1, on edelleen lainassa (eräpäivä elokuu -95) Myyrmäen kirjastosta ja jos näin on, niin löytyisikö sitä (sekä osa 2… 176 Paluu Eedeniin, osa 1, on edelleen lainassa, eikä asiakas ole sitä perinnästä huolimatta palauttanut. Se on varattavissa Martinlaakson kirjastosta (lainassa tällä hetkellä). Osa 2 on tällä hetkellä Hakunilan kirjaston hyllyssä. Sen voi pyytää toimittamaan itselleen Myyrmäen kirjastoon. Hakunilan puh.no: 839 30805.
Kaipaisin kovasti kirjasuosituksia 5-vuotialle (kohta 6v.) pojalle. Bookbeatin ansiosta kulutus olisi paljon kovempaa kuin mitenkään löydän sopivia kirjoja… 76 Moi,kiva kuulla, että teiltä löytyy innokas lukija. Kuvailusi nojalla uskaltaisin ehdottaa, että olisiko Paavali Pattinen -sarja mitään? Sitä näyttää löytyvän myös Bookbeatista.Helmet-verkkokirjaston tietohakuna voit käyttää vaikka asiasanaa supersankarit (rajaa haku lisäksi lasten ja nuorten aineistoon).Sitä kautta voit löytää lisää supersankari-teoksia. On toki vaikea sanoa tyhjentävästi, että kuinka niitä löytyy äänikirjana. Voisiko esimekiksi supersankareista löytyä mielekästä lukemistöa lasten tietokirjoista? Tietokirjoista löytyy myös muunlaisia aihepiirejä luettavaksi innostuneelle kuuntelijalle ja lukijalle.Lisäksi yksi keino olisi tulla sellaiseen lähikirjastoon, jossa on kattava valikoima lastenkirjoja. Jos saat tässä…
Mikähän amerikkalainen vanha tv-sarja kertoi lakimies isästä, joka asui yhdessä poikansa kanssa ja heillä oli musta taloudenhoitaja? Sarjassa käsiteltiin… 1210 Olisikohan kyseessä I'll Fly Away (Kaus pois) -sarja, jota on esitetty TV1:llä 1994 vuonna? http://www.elonet.fi/fi/elokuva/196712 http://en.wikipedia.org/wiki/I%27ll_Fly_Away_%28TV_series%29 Ilmeisesti sarja ei perustu romaaniin.
Tekeekö jokin valmistaja sähköavusteista polkupyörää missä ei ole ketjuja vaan eteneminen vaatii polkimiin liitetyn anturin jonka tieto ohjaa sähkömoottoria? 175 Valitettavasti kysymykseen ei löytynyt vastausta. Osaisiko joku lukijoista vastata kysymykseen?
Etsin tytölle nimeä joka tarkoittaa vahvaa tai voimakasta. 188 Hei! Tässä muutamia nettisivuja, joissa on ehdotettu vahvoja tyttöjen nimiä. https://startpakke.com/fi/staerke-pigenavne/?utm_content=cmp-true https://aitiydenihme.fi/lapset/12-omaperaista-tyton-nimea/ https://madreshoy.com/fi/nombres-de-nina-cortos/ https://graf48.ru/fi/deva-imeniny-kak-nazvat-devochku-zhenskie-imena-i-ih-znacheniya-kak.html http://neba.finlit.fi/blogi/nimi-tekee-naisen-ainakin-kirjallisuudessa/ Kirjastoista löytyy lisäksi nimikirjoja, joissa on kerrottu enemmän nimien merkityksistä.