Latest comments
| Comments | Posted |
|---|---|
| Sormuksessa on siis vuosileima. Siinä kuuluu olla myös mm. nimileima: valmistaja, valmistuttaja, maahantuoja tai myyjä.… | |
| Suomen Kelloseppäin Liiton lehdessä on mm. uutinen "Uusia kellosepänliikkeitä pääkaupunkiin" nro 5, 1939 s. 16 ja muutama… | |
| HS-Aikakoneesta löytyi kirjaston mainitseman avajaisilmoituksen lisäksi Kello- ja Kultaliike K. Angerpuron ilmoituksia,… | |
| Mielenkiintoista. Angerpuro vaikuttaa suomennetulta nimeltä. Åhlfors (ål / åhl = ankerias) nimisiäkin on yhä olemassa. | |
| Ruotsin akatemian suuri sanakirja tukee selitystä kypare-sanan saksalaisista juurista. Tanskassa kyper, hollannissa kuiper,… | |
| Gallén-Kallela oli käyttänyt historiallista hakaristikoristetta jo vuosikymmeniä ennen itsenäistymistä ja siitä seurannutta… | |
| Monissa kulttuureissa muinaisista ajoista saakka käytetty onnen, menestyksen ynnä muun sellaisen symboli erilaisina… | |
| En ole puheena olevaa sarjaa nähnyt, mutta olen melko varma, että tuo "Oberkörper" oli todellisuudessa Oberkellner = '… | |
| Malmilla tosin työhuoneisiin pääsee kuka vaan, eli varaudu että huone onkin varattu tai joku pyrkii sisään kesken kaiken. Ei… | |
| Miksiköhän tuossa vapaudenristissä on hakaristi? | |
| Myöskin: liputtaa saa muulloinkin kuin ns. liputuspäivinä. Netistä löysin tarinan sotaveteraanista jolle joka ikinen päivä… | |
| Risto Ahdin esseekokoelmassa William Blake ja vimmainen genius on hänen kääntämiään Blaken runoja. | |
| Minä en siis voi mitenkään saada luettavaksi vanhaa sanomalehtinumeroa ilman mikrofilmilaitetta ja kaukolainattua… | |
| Meillä oli aikoinaan kissa, joka antoi aina maitonsa hapantua kupissa, varsinkin kesäisin ja söi sitten vasta, kun se oli… | |
| Jos on piikit alaspäin, niin pinta-ala, joka koskee allaolevaa pintaa on pienempi. Jotenkin se vain tuntuu hygieenisemmältä… | |
| Katso vaikka https://www.herkkusuut.com/silla-on-valia-miten-asettelet-aterimesi-ruo… ja https://www.wikihow.com/Use-a-Fork-… | |
| Syönnin loputtua asetetaanko haarukan piikit ylös- vai alaspäin? | |
| Mahtavaa se oli todellakin tämä! | |
| Saisikohan apua Pohjoismaisen kulttuuripisteen kirjastosta (ent. Nifin)? https://www.nordiskkulturkontakt.org/fi/kirjasto/… | |
| Enid Blytonilla on Viisikon lisäksi muitakin sarjoja, kuten Seikkalujen-sarja (Seikkailujen saari, Seikkailujen jne.)… |