Latest comments
| Comments | Posted |
|---|---|
| Ei tarvitse. Eikä varavaltuutetunkaan. Riittää, kun on hyväksynyt vaikka suullisesti, että saa laittaa valtakirjaan. Eikä… | |
| Edellä sanotun mukaan todistajien ei tarvitse tietää valtuutuksen sisältöä, siten ei myöskään valtuutetun henkilöllisyyttä. | |
| Omat kokemukset ovat toisenlaiset. Olin valtion virkamiehenä 1990-luvulta 2010-luvulle. Virkasuhteeseen tuli nimitys, siis… | |
| Hei, nyt kun postilakolla uhkaillaan, niin muistuu mieleen 1960-luku, jolloin oli useamman viikkoa, ettei lehdet ilmestyneet… | |
| Katso kohta salinity: https://www.waterdatabase.com/seas/aegean-sea/ | |
| Valtion työntekijöistä harvat ovat virkamiehiä. Virkamiehsyys on esimiehisyyttä, alaiset eivät yleensä ole virkamiehiä. | |
| Tietääkö kukaan mikä on Egeanmeri tai Aigeianmeren suola prosentti ? | |
| olisin kiinnostunut miesten nimistä koivistosaaren taisteluista | |
| Muistan isäni lausuneen tuon runon alkua aikoinaan. Hän oli käynyt koulunsa joskus 40-luvun alussa, joten lienee sen ajan… | |
| Veturimiesten lakkoon puuttui, koska oli kyse valtion virkamiehistä. Siihen aikaan valtion virassa oli "pitkä ja kapea leipä… | |
| Toinen kysymys on, miten inuiitit (eskimot) tulisivat tilastoiduiksi. Suomessa vakinaisesti asuvia omia kansalaisiakaan ei… | |
| Naapurikaupungin tietotekn. opetuksen mukaan ChatGPT ei laita mitään omiaan mielikuvituksensa mukaan. Se on vain kone/… | |
| Onkohan todennäköisempää, että tanskalaisista tällä asuvista tai vierailevista on useammalla inuiitti/eskimo-juuret,… | |
| Hämeentie näkyy toisinaan ikkunasta keskustelijoiden takaa. Heti ensimmäisen jakson alussa aluetta tunteva erottaa… | |
| Siis entinen Osuusliike Elannon pääkonttorin talo? Vaikuttava julkisivu näkyy kauas lähestyttäessä Hakaniemen suunnasta. | |
| "Myös Tallinnan nimen on usein arveltu tulevan tanskalaisten kaupunkia tarkoittavasta sanasta Taani linn." Tuo nimen… | |
| Presidentinvaihtoseremonioissa korvaan otti juuri tuo sama väistyvän presidentin käyttämä sanamuoto. Samassa tilaisuudessa… | |
| Tuona aikana eläneenä ja työssäkin käyneenä (toisinaan lakkoilijana itse tai lakkolaisten työtoverina): Kaikkiin lakkoihin… | |
| Liian märkä ei luista. Yritin etsiä netistä tutkimusta, jossa todettiin että suken luisto perustuu vesiliirtoon. Itse… | |
| Pitää paikkansa, ja kyseessä olivat paljon ennen toista maailmansotaa saadut ja maksetut lainat. Tästä lähemmin mm. Suomen… |