Huhujen mukaan sota-aikaan rintamalla kiisseliin lisättiin bromia miesten sukupuolivietin tukahduttamiseksi.
Tiede-lehden Kysy asiantuntijalta -palstalla (Tiede 4/2007) jarrukysymykseen vastannut sotahistorioitsija Anssi Vuorenmaa toteaa, että Saksassa bromia on ilmeisesti armeijassa käytetty ja sieltä levisi tieto sen käytöstä Suomeenkin.
Todistettavasti bromia on Vuorenmaan mukaan käytetty Suomessa vain lääkkeenä yksittäisille potilaille. Bromin kulutustilastot tuolta ajalta eivät osoittaneet runsasta käyttöä.
Huhu jarrun käytöstä on kuitenkin elänyt sitkeänä ja ilmeisesti sitä kerrotaan edelleenkin jokaiselle uudelle alokaspolvelle.
Tiede-lehti 4/2007 http://www.tiede.fi/kysy_asiantuntijalta/kysymys/522/mita_oli_sotilaide…
Monet Ruotsissa ilmestyneet kirjat hankitaan kirjastoihin myös Suomessa. Eri kuntien kirjastot tai kirjastokimpat hankkivat kokoelmansa kuitenkin itsenäisesti. Kuntiin, joissa on paljon ruotsinkielisiä asukkaita, hankitaan myös enemmän ruotsinkielistä aineistoa.
Sinun kannattaa kysyä lähikirjastostasi, ovatko he hankkimassa toivomaasi kirjaa kokoelmiinsa. Ja jos eivät ole, voit jättää kirjastoon hankintatoivomuksen.
Jos taas haluat kirjan lainaksi ruotsalaisesta kirjastosta, voit pyytää kirjan kaukolainaksi lähikirjastosi kautta.
Hei vaan!
Kirjaston henkilökunta haluaa palvella asiakkaita niin hyvin kuin mahdollista. Sen takia meidänkin täytyy välillä istua koulun penkille ja opiskella uusia asioita! Ja kerrata ja parantaa vanhojakin jo muinoin opittuja asioita.
Koska haluamme palvella kaikkia asiakkaitamme samalla tavalla tasavertaisesti ja yhdenmukaisesti, joudumme sopimaan toimintatavoistamme yhdessä. Sen takia koko henkilökunta joutuu olemaan kerran vuodessa samaan aikaan koulutuksessa.
Toivottavasti pärjäät yhden päivän ilman kirjastoa ja tervetuloa käymään taas heti perjantaina!
Kouvolan pääkirjastossa ja Haanojan kirjastossa on pianohuone, jossa voi maksutta käydä soittamassa. Huoneen käyttöä varten on varattaa aika.
Kouvolan pääkirjaston pianohuoneen voi varata kirjastossa käydessä asiakaspalvelutiskiltä tai puhelimitse 020 6155232.
Haanojan kirjaston pianohuoneen voi varata myös kirjastossa käydessä tai puhelimitse 020 6156105.
Eduskunnan asiakirjat ovat julkisia ja haettavissa Eduskunnan sivuilla www.eduskunta.fi kohdassa Valtiopäiväasiat ja –asiakirjat. Opetussuunnitelma asiasana ei ole käytössä, mutta voit etsiä aiheesta sanalla Opetusohjelmat. Eduskunnassa käytyä keskustelua voi seurata täysistuntojen pöytäkirjoista kohdassa Täysistunto ja Istuntopöytäkirjat 9.11.1999 tai Aiemmat istuntopöytäkirjat. Hakusanana voi käyttää mitä tahansa keskustelussa ilmennyttä sanaa.
AYALON, Ofra. Selviydyn! : yhteisön tuki ja selviytyminen. Helsinki: Mannerheimin lastensuojeluliitto, 1995.
FREUD, Sigmund. Viisivuotiaan pojan fobian analyysi. Helsinki : Yliopistopaino, 1997.
HIITOLA, Briitta. Parantava leikki. Helsinki : Tammi, 2000.
JOKINEN, Sirpa. "Sattuuks se?" : lasten kliiniset tutkimukset. Helsinki : Kirjayhtymä, 1999.
LASTEN turvattomuus Suomessa ja Virossa : 5-12 -vuotiaiden lasten huolten ja pelkojen vertaileva tutkimus / Anja Riitta Lahikainen et. al. Kuopio : Kuopion yliopisto, 1995.
LEHTONEN, Unna: Ruuturitari ja digidonna : lapsi matkalla mediaan, 2006
LITJA, Tiia. Mä en haluu! : leikki-ikäisen arjen pulmia. Helsinki : Edita, 2000.
MINUUS ja identiteetti : sosiaalipsykologinen ja sosiologinen näkökulma,…
Näissä tietokirjoissa käsitellään aihetta lapsen pelot:
AYALON, Ofra. Selviydyn! : yhteisön tuki ja selviytyminen. Helsinki: Mannerheimin lastensuojeluliitto, 1995.
FREUD, Sigmund. Viisivuotiaan pojan fobian analyysi. Helsinki : Yliopistopaino, 1997.
HIITOLA, Briitta. Parantava leikki. Helsinki : Tammi, 2000.
JOKINEN, Sirpa. "Sattuuks se?" : lasten kliiniset tutkimukset. Helsinki : Kirjayhtymä, 1999.
LASTEN turvattomuus Suomessa ja Virossa : 5-12 -vuotiaiden lasten huolten ja pelkojen vertaileva tutkimus / Anja Riitta Lahikainen et. al. Kuopio : Kuopion yliopisto, 1995.
LEHTIPUU, Unna: Ruusuritari ja digidonna : lapsi matkalla mediaan, 2006
LITJA, Tiia. Mä en haluu! : leikki-ikäisen arjen pulmia. Helsinki : Edita, 2000.
MINUUS ja…
Sinun kannattaa ottaa suoraan yhteyttä kuluttajavirastoon. Kuluttajaoikeusneuvoja on tavattavissa ma - pe klo 9 - 15.00 puhelimessa 071 873 1901. Voit lähettää asiasi myös sähköisesti kuluttaneuvonnan käsittelyyn.
http://www.kuluttajavirasto.fi/fi-FI/yhteystiedot/
Teoksen tarkat tiedot:
Tarja Ignatius, Lappeen historia 2. Kunta kaupungin kupeessa: vuodet 1865-1966. (2011)
Kyseistä teosta ei ole Kouvolan eikä Valkealan kirjastoissa. Sitä on kirjastoissa Kymenlaakson ulkopuolella, joten voitte pyytää sen kaukolainaksi.
Die besten 100 schlager des jahrtausends -cd-kokoelmaa ei löytynyt Suomesta (Frank - kirjastojen monihakupalvelu osoitteessa: http://monihaku.kirjastot.fi/frank/search/).
Seuraavat saksalaisen iskelmämusiikin kokoelmat löytyvät:
Das gibt's nur einmal : [Äänite]. 60 Jahre deutscher Schlager. Vollersode : Bear Family Records, p1991 (Äänitykset 1930-1989)
Deutsche Schlager : 20 originale 1969. Hamburg : Polydor, p1997. (Äänitykset 1968-69)
Voit kysyä levyjä kaukolainattavaksi oman kirjastosi kautta. Das gibt's nur einmal -cd löytyy mm. Tampereen alueen kirjastosta, Deutsche Schlager -cd Lahden alueelta.
Ainakin Suomen Punainen Risti toimittaa villasukkia ja muita lämpimiä vaatteita avustuksina kylmille seuduille. Tarkempia tietoja löytyy SPR:n sivuilta osoitteessa http://www.punainenristi.fi/lahjoitukset/vaatelahjoitus/tee-itse-avustu….
Villasukkia ovat keränneet ja lähettäneet eri kohteisiin kampanjaluonteisesti monet muutkin tahot. Tietoja eri kampanjoista voi hakea Internetistä laittamalla hakukoneen hakusanoiksi esim. "villasukat keräys" tai "villasukat lahjoitus". Monet näin löytyvät linkit tosin viittaavat jo päättyneisiin projekteihin. SPR:n kautta sukkia voi lahjoittaa jatkuvasti.
Kirjallisuuden tekijänoikeusjärjestö Sanasto löytyy linkistä http://www.sanasto.fi/
"Tekijänoikeuslain mukaan tekijällä on oikeus korvaukseen, kun hänen teoksiaan lainataan yleisölle. Korvausta maksetaan yleisistä kirjastoista tapahtuvasta lainaamisesta. Lainauskorvausta maksetaan ETA-maista peräisin oleville kirjallisten teosten, sävelteosten sekä kuvataiteellisten teosten tekijöille. Sanasto tilittää lainauskorvaukset kirjallisuuden tekijöille.
Tekijälle maksettava korvaus määräytyy teosten lainauskertojen perusteella. Lainauskorvausmäärärahan suuruus päätetään valtion talousarviossa."
Voit ilmoittautua lainauskorvauksen hakijaksi Sanaston ylläpitämässä järjestelmässä.
Hei,
Kirjasto 10:stä löytyy äänitysstudio, jossa kyseisen toimenpiteen voi suorittaa. Henkilökunta opastaa laitteiden käytössä.
Voit kysyä tarkempia tietoja heiltä sähköpostitse:
tietopalvelu.kirjasto10@hel.fi
Turun kaupunginkirjastossa skannaus onnistuu sekä pääkirjastossa että useissa lähikirjastoissa. Lista kirjaston tietokoneista varustuksineen löytyy kirjaston kotisivuilta seuraavasta linkistä: http://www.turku.fi/public/default.aspx?contentid=1740
Tietokoneen kanssa käytettävällä skannerilla voi skannata maksimissaan A4-kokoisia dokumentteja, mutta pääkirjaston uutistorilla on käytössä myös kopiokone, jolla pystyy skannaamaan maksimissaan A3-kokoisia dokumentteja omalle muistitikulle. Skannaus ja tietokoneen käyttö on maksutonta.
Nimenmuutoksen Helmet-kirjastojen rekisteriin voitte tehdä missä tahansa Helmet-kirjastojen toimipisteessä, myös Myllypuron mediakirjastossa. Puhelimitse nimenmuutos ei onnistu, sillä tietojen muuttaminen edellyttää kuvallisen henkilötodistuksen esittämistä. Jos käytössänne olevissa henkilötodistuksissa on vielä vanha nimi, niin henkilötodistuksen lisäksi tarvitaan maistraatin todistus asiasta. Tämä siksi, ettei kirjastolla ole pääsyä maistraatin yms. rekistereihin.
Uusi kortti on maksuton, jos vanha kortti on olemassa (mukana).
Emme valitettavasti löytäneet tietoa ensimmäiseksi mainitsemastasi laulusta. Tietäisikö joku sivustomme lukijoista vastauksen?
Jälkimmäiseen lauluun löytyi kaksi vaihtoehtoa:
"Ketun valitus"
1. Kettu itki poikiansa
kiven päällä kyykykllänsä,
kahden kaupungin välillä
kahen kirkon kuuluvilla.
2. Kun ei poikani menisi
pitkähännät piipottaisi,
noille vieraille
kaupunkien kartanoille.
3. Siellä nuoli noppajaisi
tinapalli paiskoaisi,
siellä surma suin pitäisi
kova kuolo kohtajaisi.
http://www.angelfire.com/realm2/aamu/kannel/Kettu.jpg
toinen versio kuuluu:
"Kettu itki poikiansa, alla vuoren voivotteli:
Nyt on mun poikain herrasmiehen hartioilla,
valtamiesten vaatteina, piispan pitkinä hihoina!
Jo minä sanoin ketullen, jot' ei piä mäelle männä:…
Maanantaina 7.5. Studio55 -ohjelmassa haastateltiin rovaniemeläistä nelosten äitiä, Orvokki Niemistä. Ohjelma on katsottavissa MTV3:n Katsomo-palvelussa. http://www.katsomo.fi/?progId=120415 (vaatii toimiakseen Silverlight-ohjelmiston, jonka voi ladata sivulta).
Studio55:n kotisivuilta löytyy kaksi artikkelia aiheesta:
http://www.studio55.fi/hyvaolo/artikkeli.shtml/1539272/nelosten-aiti-ke…
http://www.studio55.fi/hyvaolo/artikkeli.shtml/1539271
Artikkeleista ilmenee, että Orvokki Nieminen on kirjoittanut kokemuksistaan teoksen "Näen juhannusruusujen kukkivan kauniimmin". Kirja on tilattu Lahden kaupunginkirjastoon. Tällä hetkellä siihen on kolme varausta.