Latest answers

Question Reads Rating Answered Open Answer
Tour de Francessa oli hurjia ylämäkiä. Vertailun vuoksi olisi kiva tietää monenko prosentin nousu on Porthaninkatu? 649 Helsingin kaupungin katuosastolla tunnetaan Helsingin katujen nousut ja laskut. Sieltä vastattiin, että Porthaninkadun kaltevuusprosentti vaihtelee 5,5 % – 6,3% välillä. Kaupunkikaduissa on hyvin harvoin yli 10 % nousuja.
Oliko Aleksi Hihnavaara eli Mosku saamelainen? isän ja isoisän nimet löytyvät, muttei tietoa saamelaisuudesta. Poromerkkihän ei kai kerro onko saamelainen? 1661 Aleksi Hihnavaara eli Mosku oli suomalainen. Sakari Kännön "Mosku"-elämäkerran mukaan Moskun vanhemmat ovat suomalaista sukua. Poromerkkejä on sekä saamelaisilla että suomalaisilla.
Olen lähdössä juuri 18 vuotta täyttäneen poikani kanssa viikonlopun viettoon saareen. Siellä olisi hyvää aikaa lukea kirjaa, mutta kaipaisin neuvoa minkälaisen… 704 Helmet-kirjastojen sivuilla on kouluille tarkoitettuja lukudiplomeja, eli lukusuosituksia ja -ehdotuksia eri ikäisille lapsille, nuorille ja nuorille aikuisille. Toisen asteen diplomista löytyy suosituksia lukioikäisille. Ne on jaoteltu ryhmiin aiheen tai teeman mukaan. Täältä voisi löytyä kiinnostavaa luettavaa. Kirjat saa lainaan kirjastoista: http://kirjasto.vantaa.fi/lukudiplomi/index.php?dipl=12
Miten firmat voivat ottaa käyttöönsä sukunimen johon heillä ei ole osaa eikä arpaa? Eivätkö sukunimet ole tässä mielessä suojattuja? 557 Toiminimilaissa 128/1979 säädetään yritysten toiminimistä. Toiminimilain 10§ 2. kohdassa sanotaan: "Toiminimessä ei saa ilman asianmukaista suostumusta olla: ... 2) mitään sellaista, joka voidaan käsittää toisen sukunimeksi, taiteilijanimeksi tai vastaavanlaiseksi nimeksi, ellei nimi ilmeisesti tarkoita kauan sitten kuollutta henkilöä, eikä myöskään mitään sellaista, joka voidaan käsittää säätiön tai yhdistyksen tai muun sellaisen yhteisön nimeksi;" Patentti- ja rekisterihallitus hallinnoi kaupparekisteriä, joka on virallinen ja julkinen rekisteri yrityksistä. Toiminimilain 128/1979 2§ 2.momentissa sanotaan: "Toiminimi voidaan merkitä kaupparekisteriin, jos se on tämän lain mukainen ja selvästi erottuu rekisterissä ennestään olevista…
Sain ennen muistutuksen meilinä ja tekstiviestinä kun laina-aika oli umpeutumassa nyt en sitä enää saa, miksi? Tietoni näyttäisivät olevan oikein ja… 222 Sinulla on tosiaan palvelu päällä ja meillä ei tähän ole tullut muutoksia. Todennäköisesti jonkun päivityksen yhteydessä sähköpostipalvelusi ohjaa kirjastosta tulevat viestit roskapostikansioon. Ohessa linkki, jonka takaa löytyy ohjeita asian tarkistamiseen https://kirjasto.vaasa.fi/306362/fi/news/tarkista-ohjautuvatko-kirjasto…
Mikä laulu/runo alkaa sanoilla "Lähtekäämme matkaan sarastuksen leimuava profeetta" ja kenen kirjoittamasta tekstistä on kyse. 1241 Ikävä kyllä tätä runoa tai laulua ei ole tunnistettu. Tunnistaisiko joku lukijoista sen?
Laulussa sanotaan mm Marja-Liisa isän äidin nukki kun sä ...Kaikki seisoi kumminasi kansa kukkakuinen... 3780 Kyseinen katkelma on Väinö Hannikaisen laulusta Marja-Liisa, jonka sanat ovat L. Onervan runoilemat. Laulun nuotti ja sanat löytyvät esimerkiksi Suuren toivelaulukirjan osasta 3 (s. 23). Runo Marja-Liisa sisältyy kokonaisuudessaan L. Onervan runokokoelmaan Helkkyvät hetket (1922) ja se on luettavissa esimerkiki L. Ornervan runojen antologiasta Liekkisydän : valitut runot 1904-1964 (Tammi, 2010). https://finna.fi https://www.vaskikirjastot.fi/web/arena
Urho Kekkonen vihittiin kunniatohtoriksi Prahan Yliopistolla 4.10.1969. Hän piti tilaisuudessa puheen. En ole löytänyt puhetta omin voimin, tarvitsisin apua… 637 Presidentti Kekkonen piti 4.10.1969 matkallaan Tshekkoslovakiaan ainakin kaksi puhetta: saapumispuheen maahan tullessaan ja puheen kunnianmerkkitilaisuudessa. Nämä puheet löytyvät Kansalliskirjaston Doria-julkaisuarkistosta: http://www.doria.fi/xmlui/handle/10024/7353/browse?order=ASC&rpp=20&sor… Kunniatohtoriksi vihkimispuheesta ei löytynyt tietoa.
Miten kirjoja jotka ovat töysässä tai ähtärissä saisi varauksella noudettaviksi alavudelle? 393 Voit olla suoraan yhteydessä Alavuden kirjastoon joko käymällä paikan päällä tai ottamalla yhteyttä puhelimitse/sähköpostitse. Pyydät tilaamaan aineistoa Alavudelle, josta sitten voit hakea varaukset niiden saavuttua. Oiva-kimppakirjaston kassit kulkevat torstaisin iltapäivällä noin klo 14. (Viimeistään torstaiaamuna tehdyt pyynnöt ehtivät vielä saman päivän lähetyksiin.)
Miten selvitän, ketä helsinkiläisiä kuoli heinäkuussa 2014? 661 Tilastokeskuksen sivuista löytyy tilastollinen tieto Suomessa kuolleista henkilöistä. Tiedon kuolleista henkilöistä esimerkiksi Väestörekisterikeskuksen Osoitepalvelupuhelimesta puh. 0600 0 1000. Tieto voidaan saada myös ottamalla yhteys maistraattiin (yhteystiedot osoitteesta maistraatti.fi). Listaa kuolleista helsinkiläisistä henkilöistä ei anneta. Tilastokeskus: http://www.tilastokeskus.fi/meta/til/kuol.html Väestörekisteri: http://www.vaestorekisterikeskus.fi/default.aspx
Mitä tiedetään rakennuksesta, joka sijaitsi Turun littoistenjärven luontopolun alkupäässä, lähellä järven rantaa. Hiekkarannalta polkua kulkien n. 500 m… 803 Littoistenjärven luontopolku on osittain Kaarinan, osittain Liedon alueella. Jos kivijalka sijaitsee Kaarinan puolella, voit lähteä etsimään rakennuksen tietoja Kaarinan rakennusvalvonnan arkistopalveluista. He tarvitsevat kuitenkin paikan kiinteistötunnuksen tai osoitteen. Virkailijan mukaan vanhojen rakennusten kohdalla tietoja ei välttämättä löydy näilläkään tiedoilla. Palvelu on myös tapauskohtaisesti maksullista. https://www.kaarina.fi/asuminen_rakentaminen/rakennusvalvonta/fi_FI/ark… Jos kivijalka sijaitsee Liedon puolella, kannattaa ottaa yhteyttä Nautelankosken museoon. He ovat tehneet selvitystä Liedon alueen vanhoista rakennuksista. http://www.nautelankoski.net/ Myös Turun maakunta-arkistosta voi löytyä tietoja Liedon ja…
Onko tietoa milloin D. Randall Blythen "Dark Days" kirja olisi saatavana suomenkielisenä? 614 Kirja on juuri julkaistu englanniksi, eikä valitettavasti löytynyt tietoa sen käännössuunnitelmista.
Sylkeekö alpakka hermostuessaan niin kuin laama? 5716 Suomalaisten alpakankasvattajien sivuistoilla kerrotaan, että alpakat sylkevät hermostuessaan, yleensä ruokakaukaloiden ääressä kinastellessaan ruokavuoroista. Alpakoiden välillä on eroja, toiset sylkevät herkemmin kuin toiset, ja naaraat sylkevät ehkä hiukan herkemmin kuin koiraat. http://www.metsankylannavetta.fi/metsankylan-alpakat/yleisimpia-kysymyk… https://alpakkarinne.wordpress.com/meidan-alpakat/alpakka/ http://www.alpaca.fi/info/laama/
Missä levyssä on sanat; ja kuka on esittäjä? "mä kuljen pitkin puiston käytävää ja myönnän tunnen ikävää,astun alas rantaan....ja tiedän etten häntä enää nää… 925 Laulu on nimeltään Ann-Marie, ja sen esittää Pepe Lauanne, joka on myös säveltänyt ja sanoittanut laulun. Hän on levyttänyt sen vuonna 1976. Laulu alkaa: "Kuljen pitkin puiston käytävää ja myönnän itsellein mä tunnen ikävää". Laulu löytyy esim. cd-levyltä Mitä Suomi soittaa, vol. 2 : 50 hittiä vuosilta 1975-1976 (Rocket Records ROK-155).
Olen etsimässä Taistelija-nimisen laulun sanoja ja nuotteja. Laulun on levyttänyt ainakin Kari Tapio. Löytyisikö kirjaston kautta? 4316 Kyseinen Jori Sivosen säveltämä ja Timo Mäenpään sanoittama laulu Taistelija sisältyy nuottikokoelmaan Olen suomalainen : Kari Tapion parhaat (F-Kustannus, 2001). Nuottikokoelma näyttää olevan tällä hetkellä lainattavissa useista HelMet-kirjastojen toimipisteistä. https://finna.fi http://www.helmet.fi/fi-FI
Onko tiedossanne kuvatallenteita (dvd, bluray) tai (mielellään suomenkielistä) kirjallisuutta kommunismista ja vasemmistolaisuudesta jossa kyseisiä aatteita ja… 449 Turun kaupunginkirjaston kokoelmista löytyy tällä hetkellä aika niukkaasti DVD- ja blueray-tallenteita aiheesta. Kirjoja aiheesta ovat esimerkiksi Osmo Jussilan kirjoittama Neuvostoliiton tragedia (Otava, 2012) suomeksi ja englanniksi Archie Brownin The Rise and Fall of Communism (The Bodley Head, 2009).
Mitkä ovat laulun "Vain taivas tietää" (esittäjänä Taina Kokkonen) tekijät? 1709 Laulun "Vain taivas tietää" on säveltänyt ja sovittanut Kari Litmanen (1957 - 2012) ja sanoittanut Kalevi Puonti. https://finna.fi
Löytyyköhän mistään lehden "The Fishing Gazette" nroa 1911? Varastokirjastossa on joitakin ko. lehden numeroita muttei tätä. 465 Kirjastojen yhteistietokanta Melindan ja Frank-monihaun mukaan lehteä ei tosiaan ole Suomen kirjastoissa kuin joitakin vuosikertoja Varastokirjastossa. Lehteä tai sen artikkelia voi pyytää tilattavaksi kaukolainaan oman lähikirjaston kautta.
Voiko Facebookissa nähdä, ketkä ovat käyneet sivuillani? Siis rekisteröikö tietokone tämän jollakin tapaa? Toiset sanovat, että kyllä voi ja jotkut taas että… 10770 Facebookin ohjeissa asiasta sanotaan seuraavaa: "Voinko tietää, kuka tarkastelee aikajanaani tai kuinka usein sitä tarkastellaan? "Et. Facebook ei anna sinun seurata sitä, kuka tarkastelee profiiliasi tai julkaisujasi (kuten kuviasi). Muiden ohjelmistovalmistajien sovelluksetkaan eivät mahdollista tätä. "Jos törmäät sovellukseen, jolla voi sen oman ilmoituksen mukaan tarkistaa, kuka katsoo profiiliasi tai julkaisujasi, pyydämme sinua ilmiantamaan sovelluksen."
10penniä 1865 657 Kysytkö rahan arvoa? Vanhojen rahojen arvoon vaikuttavat niiden harvinaisuus, kunto ja ikä. Suomen rahat arviohintoineen 2008 -kirja arvioi tämän kolikon hinnaksi 2-400 euroa sen kunnon mukaan. Rahojen kuntoluokitus ja muuta tietoa vanhoista rahoista löydät mm. Suomen numismaatikkoliitto ry:n tietopankista: http://www.numismaatikko.fi/index.php/tietopankki