Kiitos.
On aina mukava kuulla kehuja :)
Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta-vuotta 2016 Sinulle ja puolisollesi.
Välitän terveisesi muillekin kirjastolaisille.
Kuopion Varastokirjastossa on Apu-lehden vanhin vuosikerta vuodelta 1957 (puuttuvat numerot:25,29), ja Seura-lehden vuodelta 1970. Vanhempiakin vuosikertoja kirjastoista tietysti löytyy, mutta ne ovat kirjastossa luettavia käsikirjastokappaleita.
https://finna.fi
https://finna.fi
Alla tietoa sijainneista ja vuosista. Ne ovat peräisin Melindasta.
1.Ihmeellinen näky. Näytetty ilmestyksessä eräälle tyttärelle Anna Liisa Ukonsaarelle toukokuussa 1876 läsnä-olleiden ylöspanon ja kertomusten sekä hänen itsensä selitysten jälkeen kirjoittanut J. Ranginen. Ashtabula, Ohio: Amerikan Sanomat, 1899. Vuosi 1899: Kansalliskirjasto ja Oulun yliopiston kirjasto, 1876: Kansalliskirjasto
2.Ihmeellinen näky eli ilmestys jonka on nähnyt 20-vuotias palvelustyttö Alma Aleksandra Tähtinen Eurajoen pitäjän Kuivalahden kylän Uudessatalossa tammikuun 6 päivänä vuonna 1914. Hänen itsensä kirjoittama. Rauma: Fredrik Uusitalo, 1914. 19?, ei tietoa tarkemmasta vuodesta: Kansalliskirjasto, 1914: Kansalliskirjasto ja Turun yliopiston kirjasto…
Valitettavasti etsimästänne Gustaf Frödingin runosta "En syn" ei näytä olevan suomennosta. Suomennosta ei löytynyt vanhimmista suomennoskokoelmistakaan, joita pelkästään Frödingin runoista on useampikin.
"En syn" -runoa ei nähtävästi ole myöskään sävelletty lauluksi. Runoa ei löytynyt Sibelius-Akatemian Laura-tietokannasta, johon on koottu klassisen ohjelmiston laulutekstien suomennoksia eikä kansallisdiskografiasta.
Asiakas voi tuoda Dvd- ja muita levyjä Joensuun kirjastoon hiottaviksi. Yhden levyn hiominen maksaa 5 euroa. Ota yhteyttä kirjastoon, ja sovi asiasta.
http://vaarakirjastot.fi/paakirjasto
http://vaarakirjastot.fi/joensuun-maksut
Koru kannattaa arvioituttaa ammattilaisilla eli kultasepänliikkeessä. Jyväskylässä koruliikkeitä löytyy esimerkiksi Kävelykadun varrelta.
Jos pronssikoru on mitali, niin silloin saattaa olla apua myös keräilymitaleihin ja kolikoihin erikoistuneista liikkeistä, kuten Matin Markasta.
http://www.matinmarkka.com/
Günter Grassin "Vonne Endlichkait" (2015) on jo varattavissa HelMet-kirjastoissa, mutta toistaiseksi ei ole tietoa, milloin teos saadaan lainattavaksi.
http://www.helmet.fi/fi-FI
http://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb2226149__Svonne%20endlichk…
https://steidl.de/Buecher/Vonne-Endlichkait-0123263259.html
Pin-koodi luodaan yleensä samalla kertaa kuin kirjastokortti. (Anteeksi unohdus omppulaisten puolesta!)
Sähköisten palveluiden käyttöön sopii sama tunnusluku kuin lainausautomaattiin.
Valitettavasti joudut käymään uudelleen jossain HelMet-kirjastossa kortin ja kuvallisten henkilöpapereiden kanssa.
Eipä ole paljon muuta tehtävissä kuin palauttaa peli.
Olisi kiva, jos kerrot pelin huonosta kunnosta palauttaessasi sen (eli palauta palvelutiskillä)
Samalla voisi tehdä varauksen pelin toiseen kappaleeseen.
Kirja on Amy Rosenbergin Eläinlasten kepposia, joka julkaistiin suomeksi vuonna 1989 Lasten parhaat kirjat -kirjakerhon kirjana. Piirakkarosvo-sadussa esiintyy tosiaan Rontti Supinen.
Helmet-kirjastoissa kirjaa ei ole, mutta joistakin kirjastoista muualta Suomesta sen saa halutessaan kaukolainaksi.
Kirjan voi myös ostaa:
http://www.antikvaari.fi/naytatuote.asp?id=1339598
http://www.huuto.net/kohteet/amye-rosenberg--elainlasten-kepposia-1p/37…
En ole aivan varma, onko kyseessä sama asia, mutta voisikohan kyseessä olla suositukset? Voit kysyä ystävältäsi esimerkiksi elokuvasuositusta ja hän voi halutessaan vastata suositukseen. Tämä tapahtuu ystävän tiedoissa, missä hän on listannut esimerkiksi omat suosikkimusiikkinsa.
Kirjojen epäiltiin levittävän mm. tulirokkoa ja lavantautia, mutta ennen kaikkea pelättiin keuhkotuberkuloosia. Ensisijaisena ohjeena oli
-Kirjat asetetaan avattuina seisomaan auringonpaisteeseen esim. avonaiseen akkunaan. Valo ja ilma ovat aina tartunta-aineiden vihollisia ja tappavat ne nopeasti.
-Kirjoja myös kaasutettiin form-aldehylillä. Ns. form-alnitabletit normaalissa huoneenlämmössä kaasuuntuivat ja desinfiovat kirjan.
-Kirjojen desinfiomista varten suositeltiin pienempiin kirjastoihin tehtäväksi tiivis puulaatikkoa, missä formalehydiidi puhdisti kirjat.
-Viheriäsuopavesi oli tehokas keino puhdistaa kirjan kansia ja selkää, jos ne kestävät materiaaliltaan nestettä.
Nämä ohjeet löytyivät tästä lehdestä :
Kansanvalistus ja…
Valtakunnallisia lainaustilastoja ko. kirjasta ei ole saatavissa. Helmet-järjestelmässä Laura Lehtolan kirjaa ”Pelkääjän paikalla” on 72kpl. Keskimäärin kirjat ovat olleet 6 kertaa lainassa, joten kirjat ovat olleet 6x72=432 kertaa lainassa. Kirjasta on tällä hetkellä (18.12.2015 klo 10.37) 211 varausta. Kirja on ilmestynyt myös e-kirjana, mutta siitä ei ole kappaleita helmet-järjestelmässä. Kirjat ovat koko ajan lainassa, joten tilanne muuttuu koko ajan. Vuoden vaihtuessa ilmestyy tilastoja, joista käy ilmi esim. eniten lainatut teokset vuoden aikana.
Titania Woods on kirjoittanut keijuista kirjoja ja Reeta Aarnion Maan kätkemät kertoo maahisista. Mytologiasta esimerkkinä voisi olla Timo Parvelan Sammon vartijat, Rick Riordanin kirjat ja Arto Kivimäen Antiikin aikaan sijoittuvat kirjat.
http://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C__Sriordan__Ff%3Afacetmediatyp…
http://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C__Swoods%20titania__Ff%3Afacet…
http://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C__Sparvela%20sammon__Orightres…
http://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb1896182__Skivim%C3%A4ki%20…
Kirjasampo kirjallisuussivustolla voi myös tehdä hakuja aiheesta esim. keijukaiset
http://www.kirjasampo.fi/fi/search/kulsa/keijukaiset#.VnPC8vM8K70
Valsen efter Jamt-Lof on ruotsalainen kansansävelmä, jonka nimeä ei ole suomennettu. ”Jamt Lof” eli ”Jämt Olle” on pelimanni Jämt Olof Ersson, jonka mukaan valssi on nimetty. http://www.stefanlinden.se/S/L/PB/huvudtext_PB_ORSA.html
Hyvä, että saat kirjan palautettua joulun jälkeen.
Kirja oli jo hieman myöhässä, mutta selviät melko pienellä maksulla (3€)
Seuraavan muistutuksen tuloa emme voi estää muutoin kuin uusimalla kirjan (ja sehän ei tässä tapauksessa onnistu, koska kirjsta on varauksia).
Muistutukset lähtevät järjestelmästä automaattisesti eli muistutusten kirjoittelu ei vie kenenkään työaikaa.
Helsingin kaupunginkirjaston ja samalla Itäkeskuksen kirjaston aineiston valinta ja hankinta tapahtuu sopimustoimittajien Bookyn ja BTJ:n kautta. Sopimustoimittajat julkaisevat aineistolistoja, joilta kirjastomme henkilökunta valitsee aineistoa osastoittain. Lastenosasto valitsee lasten aineiston, tietopalvelutiimi aikuisten aineiston ja musiikkiosasto aikuisten musiikkiaineiston. Osa aineistosta valitaan kirjastoihin keskitetysti. Sellaista ovat esimerkiksi bestseller-kirjat. Itäkeskuksen kirjaston hankinnan erityinen painopiste on lastenaineistossa. Muussa tapauksessa hankintaa määrittää eri kokoelmanosiin kohdistuva lainausaktiivisuus.
Kokoelmaa ja sen kuntoa tarkkaillaan jatkuvasti. Päivittäin poistettavaa aineistoa ovat esimerkiksi…
Pentti Kirstilän tekstien pohjalta on tehty useampikin elokuva tai tv-sarja.
Minisarjat Jäähyväiset lasihevoselle (1985), Isku suoneen(1988), Jäähyväiset rakkaimmalle (1993 ja Jäähyväiset ilman kyyneleitä (1999) sekä elokuvat Jäähyväiset presidentille (1987) ja Isku vasten kasvoja (1988) perustuvat Pentti Kirstilän romaaneihin.
Sarjoista Jäähyväiset lasihevoselle ja Isku suoneen on tehty VHS-tallenteet, jotka ovat lainattavissa muutamasta Suomen yleisestä kirjastosta. DVD-tallenteina niitä ei ole. Voit tilata VHS-kasetit kaukolainaan oman lähikirjastosi kautta. Muista Kirstilän romaaneihin pohjautuvista sarjoista tai elokuvista ei ole tehty tallennetta.
http://monihaku.kirjastot.fi/fi/
http://www.imdb.com/name/nm0457035/
Etunimitilasto 14.12.2015
Jonia Syntymävuodet Miehiä Naisia Yhteensä
-1899 0 0 0
1900-19 0 0 0
1920-39 0 0 0
1940-59 0 0 0
1960-79 alle 5 alle 5 alle 10
1980-99 alle 5 alle 5 alle 10
2000-09 0 0 0
2010-15 0 0 0
Yhteensä alle 10 alle 10 alle 20
Siis väestörekisterin mukaan tuon nimisiä on jkastettu vuosien 1960-1999 välisenä aikana vajaa kymmenen miestä ja vajaa kymmenen naista. Sen jälkeen se on jäänyt pois vähäisestäkin käytöstä.
Nimi ei löydy yhdestäkään kirjastosta löytyvästä nimikirjasta. Nimen alkuperä ja merkitys jää näin hämärän peittoon. Voisiko olla Jon nimestä johdettu etunimi. Mitään todistetta tähän kirjat eivät anna. Nimeä ei löydy edes harvinaisten etunimien…