Latest answers

Question Reads Rating Answered Open Answer
Lainasin eilen äänikirjan, jonka kuuntelemisen aloitin. Nyt en tiedä, miten pääsen jatkamaan kuuntelua. 272 Ellibsin äänikirjoja pääsee takaisin kuuntelemaan menemällä ensin oman kirjaston e-kirjapalveluun eli sinun tapauksessasi osoitteeseen https://www.ellibslibrary.com/helmet Palveluun kirjaudutaan oman kirjaston tunnuksilla yläreunan kirjaudu sisään -linkistä. Sitten klikataan oma kirjahylly -linkkiä yläreunasta. Nykyisten lainojen kohdalta pääsee nuolilla liikkumaan oikean lainan kohdalle ja sitten voi klikata jatka kuuntelua.
Onko kirjastolla käytettävissä Väinö Tuomaalan valokuva-arkisto? Olisin kiinnostunut vuoden 1947 Etelä-Pohjalaisen osakunnan maakuntaretkellä otetuista… 369 Väinö Tuomalaan arkisto ja Reino Ala-Kuljun kokoelmat on siirretty Seinäjoen kirjastolta  Etelä-Pohjanmaan maakuntamuseon alaisuuteen, Seinäjoen kaupungin kotiseutuarkistoon. 
Kuulin radiosta (Järviradio) viikko pari sitten erään kappaleen, epäilen että se voisi olla äänitetty ennen 1970. Siinä lauloi miesääni joka oli tarinan isä ja… 708 Laulu on varmaankin Baby-twist, jonka on suomeksi laulanut Erkki Pohjanheimo. Tytärtä kappaleella esitti Ragni Malmsten. Kappale oli hänen vuonna 1963 ilmestyneellä levyllään Limbo rock, Baby-twist. Kappale on Werner Twardyn säveltämä ja alunperin salanimi Lilibertin sanoittama. Suomalaiset sanat on tehnyt Orvokki Itä. Kappaleen voi kuunnella myös YouTubessa: https://www.youtube.com/watch?v=KILOZO_JjWE    
Mitä perua ovat sukunimet Tillaeus, Maamies ja Gynther? Löytyykö mainittuihin nimiin liittyen mitään tietokirjallisuutta? 956 Kyseisistä sukunimistä ei löydy mainintoja teoksista: Sukunimet / Pirjo Mikkonen, Sirkka Paikkala Uusi suomalainen nimikirja Sukututkija Tuomas Salsten ylläpitämältä Sukunimi-info -sivustolta löytyy tietoa Tillaeus –nimestä. http://www.tuomas.salste.net/suku/nimi/tillaeus.html Sukunimi Gynther esiintyy myös Sukunimi-info -sivustolla http://www.tuomas.salste.net/suku/nimi/gynther.html
Haluaisin ostaa CD:n Markus Allan/ Muistot kauneimmat jää......mistä sen vois saada ? 249 Äänitettä ei näytä olevan myynnissä levykaupoissa (on ilmestynyt vinyylinä v. 1990). Sitä ei myöskään löydy kirjastojen kokoelmista eikä Spotifysta. Kannattaa kokeilla onneaan ja kysellä levydivareista tai nettikirppiksistä (esim. Huuto.net tai tori.fi).
Pitääkö paikan päällä käydä kun tarvii pin koodin? 343 PIN-koodia ei voida antaa sähköpostitse eikä puhelimitse tietoturvasyistä. Saat PIN-koodin henkilökohtaisesti kirjastosta. Lainat voi uusia myös soittamalla kirjastoon (p. 06 416 2326 tai 06 416 2318)  tai laittamalla sähköpostia kirjasto(at)seinajoki.fi. Jos lähetät uusintapyynnön sähköpostitse, mainitse mielellään kirjastokortin numero tai ainakin asiakkaan koko nimi ja osoite, jotta löydämme oikean asiakkaan.
Cristofer columbus tog ju sig över till amerika och staden han byggde där finns den kvar idag ? Eller vet man på ett ungefär vart han byggde sin stad ? 381 Christofer Columbus gjorde fyra upptäcktsresor till exempel till Bahamas, Haiti, Venezuela,  Panama och Honduras. Han grundades inte städer utan kolonier. Han grundade en koloni på Hispaniola (Isabella)  Hispaniola är en ö på Karibiska havet: https://sv.wikipedia.org/wiki/Hispaniola Hispaniola slutade i kaos, och senare grundades en ny koloni: Santo Domingo. Santo Domingo är ny huvudstad av Dominikanska republiken: https://sv.wikipedia.org/wiki/Santo_Domingo Mer information om hans resor från till exempel världenshistoria.se-websidor: http://varldenshistoria.se/utforskning/upptacktsresor/christofer-columbus-den-gatfulle-upptackaren      
"Tuulella ei ole ystävää" ei ole "Pesnja a druge". "Pesnja a druge" on levytetty suomeksi nimellä Ystävän laulu "mistä tunnet sä ystävän" . Mistähän tämä hyvin… 950 Kysyjän ilmaiseman hämmennyksen syy on yksinkertaisesti siinä, että Venäjällä on tehty samanniminen laulu Песня о друге ainakin kahteen kertaan (voi olla useampiakin, mutta ainakin kaksi tunnettua on olemassa). Ensimmäinen ja se tunnetumpi on Vladimir Vysotskinin omaan tekstiinsä tekemä laulu, joka tunnetaan suomennoksena Ystävän laulu (sanat Juha Vainio). Se toinen Pesnja o druge on Andrei Petrov -nimisen säveltäjän runoilija Grigori Poženjanin tekstiin tekemä laulu, joka Suomessa tunnetaan nimellä Tuulella ei ole ystävää (käännös Hillevi). Toisin sanoen Fono.fi:ssä ei ole tehty virhettä, kyse on kahdesta eri laulusta. Heikki Poroila
Haluaisin tietää onko Aila Meriluodon ruotsinkielinen runo, joka alkaa näin: Det är alltid något som stiger över gränsen suomennettu ja mistä sen löytäisin?… 626 Aila Meriluodon runo Det är alltid något som stiger över gränsen on kokoelman Silmämitta (1969) toisesta osasta. Kyseisessä kokoelman toisessa osassa on vain ruotsinkielisiä runoja. Valitettavasti etsimästänne runosta ei ole suomennosta.   Meriluoto, Aila: Kootut runot (1977)    
Kuinka monta alkoholismista toipumista käsittelevää suomalaista elämäkertateosta on ilmestynyt 2000-luvulla? 317 Vanamo-kirjastojen kokoelmista näyttäisi löytyvän 16 vuosien 2000-2018 välillä julkaistua aiheeseen liittyvää teosta. Laskin mukaan myös Kalle Lähteen kaksi teosta, jotka on luokiteltu kaunokirjallisuudeksi sekä Maritta Itäpuiston ja Ani Kellomäen teokset, jotka käsittelevät vanhempien alkoholismia lapsen näkökulmasta.
Saako mikrofilmillä olleita artikkeleita julkaista yrityksen facebook- sivulla? Hallussani on kopio Kuusankosken Sanomien artikkelista, joka on kirjoitettu v… 330 Osa lehtiaineistoista ei täytä itsenäisen teoksen kriteereitä, mutta erilliset artikkelit nauttivat lähes poikkeuksetta tekijänoikeuden suojaa. Sanomalehtiartikkelin teksti on tekijänoikeuden suojaama, vaikka se olisi mikrofilmillä. Joissakin tapauksissa lehdet ovat sopineet toimittajiensa kanssa, että kaikkien artikkeleiden oikeudet siirtyvät lehdelle. Käyttäjän kannalta olennaista on, että suoja on voimassa alkuperäisen kirjoittajan kuolemasta 70 vuotta eteenpäin. Tässä tapauksessa on selvää, että teksti on edelleen suojattua joten sen käyttämiseen FB-sivuilla täytyy pyytää lupa Kuusankosken Sanomilta tai kirjoittajalta, jos nimi on mainittu. Vuonna 1980 julkaistussa lehtijutussa olevan vanhan valokuvan käyttöoikeus on monimutkainen…
Koulua varten on lainattu kirja joka on näköjään nyt myöhässä ja on kerännyt sakkoa. Yritin uusia sen mutta kun on sakkoa ei uusiminen onnistu. Yritin maksaa… 222 Myöhässä olevan lainan sakkomaksun suuruus riippuu siitä, milloin se lopullisesti palautetaan. Siksi sitä ei voi "kesken prosessin" maksaa, koska loppusumma ei ole tiedossa. Palauta laina ensin, sen jälkeen summa tiedetään ja sen voi maksaa. Sen jälkeen voit lainata kirjan uudelleen, jos siitä ei ole muilla varauksia. Heikki Poroila
Olen hiljattain julkaissut oman runoteoksen Mediapinnan kautta. Olisin mieluusti tarjonnut yhden kappaleen johonkin kirjastoon yleisön saataville mikäli… 306 Varsinkin isojen kirjastojen hankinta on nykyään hyvin keskitettyä toimintaa, mutta kysymyksen sanamuodosta päätellen kyse ei välttämättä ole myynnistä vaan lahjoituksesta. Niin tai näin, järkevintä on asioida siinä kirjastossa, jonka kokoelmaan kirjan haluaisi ja keskustella asiasta kirjaston johtajan kanssa. Johtaja osaa sanoa, miten menetellään, jos kirjaa ei olla kaupallisesti hankkimassa. Jos omakustanteen haluaa myydä useampaan kirjastoon, täytyy käytännössä ottaa yhteyttä esimerkiksi BTJ Finlandiin, jolla on tehokkaat yhteydet Suomen kirjastoihin. Heikki Poroila
Ryhmäkuva nuorista voimistelijoista 1800-luvulta 193 Hei, Tutkimme asiaa kirjaston aluekokoelmasta Carelicasta, mutta valitettavasti kuva-aineistomme ei riittänyt kysymyksen ratkaisemiseen. Odotamme vielä mahdollista vastausta Urheilumuseon tietopalvelusta Helsingistä. Tähtikuvio saattaa viitata työväenyhdistysten urheilutoimintaan. Esimerkiksi imatralainen Tainionkosken Tähti käyttää logossaan viisisakaraista tähteä. Voimisteluseurojen lisäksi muita mahdollisia ovat nuorisoseurat, raittiusseurat ja vapaapalokunnat.
Kiinnostaisi tietää Kreikkalaisten nimien merkityksiä. Elek, Nicolas, Elliot, Christian ja Alexander 2034 Tällaisia merkityksiä nimille löytyi Bruce Lanskyn kirjasta  Baby names around the world. Kirjan mukaan Elek on unkarilainen nimi ja yksi versio nimistä Alec ja Alex. Alex ja Alexander ovat alkujaan kreikkalaisia nimiä. Alexander merkitsee ihmiskunnan puolustajaa. Nicolas on kirjan mukaan italialainen nimi. Kreikkalainen muoto on Nicholas. Nicholas-nimen sanotaan merkitsevän voitokasta kansaa. Elliot on englantilainen nimi ja heprealaisten nimien Eli ja Elijah variaatio. Elijah merkitsee kirjan mukaan "Herra on minun kuninkaani". Christian merkitsee Kristuksen seuraajaa, voideltua.
Halusin lukea Machiavellin Ruhtinaan, mutta siitä on kaksi eri suomen kielistä käännöstä. 1191 Niccolò Machiavellin Il principe – teoksen suomennosten vertailu vaatisi käännöstieteen, valtiotieteen ja historian asiantuntemusta sekä italian kielen taitoa. Mitään suomennoksista tehtyä kriittistä vertailua ei löydy. O. A. Kallion suomennos on vuodelta 1918, mutta vaikuttaa käännösajakohtaan nähden kieleltään yllättävän tuoreelta. Aarre Huhtalan suomennos on vuodelta 1969 ja sen kieli varmaankin aukeaa kuitenkin helpommin nykylukijalle. Käännökset on tehty alkutekstien eri laitosten pohjalta. Huhtalan suomennoksessa on hiukan enemmän selityksiä, jotka ovat hyödyllisiä teoksen ymmärtämiseksi. Antti Hautamäki antaa kuitenkin ymmärtää pro gradu -tutkielmassaan, että Huhtala on painottanut…
Kauan sitten neuloin tossut, aina oikeaa ja kärjen päällä 3 lehtikuviota. Kantapäästä ommeltu sauma. En löydä kyseistä lehteä mistään enää, enkä ole netin… 610 Valitettavasti näillä tiedoilla ei lehteä ole löydettävissä. Helmet-kirjastoihin tulee lehti: Suuri käsityö ja Pasilan kirjavarastosta löytyy lehti nimeltä Suuri käsityölehti. Suuri käsityö Helmet -haussa http://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C__Ssuuri%20käsityölehti__Origh… Varastolehtiluettelo http://www.helmet.fi/download/noname/%7BBB215ED4-694E-423C-AA9A-7FE04E4… Aikaisemmin kirjastolla oli käytössä aihehaku lehtien artikkeleihin. Nyt tätä BTJ Aleksi -hakua ei ole enää käytettävissä.    
Koulu tehtävään tarvitsisin vastauksen muutamaan kysymykseen: Millaisia palveluita/tapahtumia kirjastot tarjoavat lapsille ja lapsiperheille? Millaista… 376 Riihimäen kirjasto tarjoaa lapsille  lasten ja nuorten oman kokoelman, jossa on mm. kirjoja, lehtiä ja elokuvia.  Lasten käytössä on myös satuhuone, jossa voi leikkiä, piirtää tai vaikkapa tehdä läksyjä. Satuhuoneessa järjestetään myös kaikille avoimia satutunteja. Osastolla on vitriinejä, joihin kootaan näyttelyjä. Koululuokille kirjasto toimittaa kirjapaketteja ja lukudiplomipaketteja. Myös varhaiskasvatusryhmille kootaan kirjapaketteja. Luokat voivat myös tulla kirjaston vinkkaukseen tai tiedonhaun opastukseen. Alla lisää tietoa Riihimäen kirjaston palveluista lapsille ja nuorille: http://www.riihimaki.fi/kirjasto/lapset-ja-nuoret/ http://www.riihimaki.fi/kirjasto/lapset-ja-nuoret/palvelut-kouluille/ http://www.…
Olisiko teillä kirjasuosituksia politiikasta yleisesti kiinnostuneelle maahanmuuttajanuorelle. Suomen kielen lukeminen on hankalaa, mutta hän on valmis… 469 Vaara-kirjastossa on selkokielisiä kirjoja eri aiheista, myös tietokirjallisuutta. Näitä voimme suositella maahanmuuttajalle, joka opettelee suomen kieltä. Historiaan liittyviä selkokirjoja: Rajala, Pertti: Suomen historia selkosuomeksi. 2014 Rajala, Pertti: Aikojen alusta nykyaikaan : Euroopan ja maailman historiaa selkokielellä.2008 Österback, Mats: Valta ja vaikuttaminen. 2012 Muita kirjoja, jotka voisivat tulla kyseeseen: Elo, Tuulikki: Suomi-opas : matka Suomen historiaan ja tämän päivän Suomeen. 2003 1900-luvun atlas : kriittisen historian käsikirja. 2016      
Taisto Tammi .Pelko nuotit Markus ,niin kauan kun on aikaa Raimo piipponen ,, hetkeksi junani Olavi Virta/kalevi nyman. Aila pieni Kalevi nyman Hymyilit… 865 Taisto Tammen esittämän kappaleen "Pelko" (Bojus) nuotti löytyy nuottivihosta "Viihdettä venäläisittäin" (Fazer, 1978). Nuotissa on kappaleen suomenkieliset sanat, kosketinsoitinsovitus ja sointumerkit. Kappaleen on säveltänyt Jan Frenkel (nuotissa nimi on virheellisesti Frenkell). Suomenkieliset sanat on tehnyt Pauli Salonen (tosin Viola-tietokannan eli Suomen kansallisdiskografian ja nuottien kansallisbibliografian yhden viitteen mukaan suomenkieliset sanat olisi tehnyt Reino Helismaa, mutta tämä tieto näyttää olevan virheellinen). Kappale alkaa: "Nyt pelko mielessä mun viivähtää". Markuksen esittämän kappaleen "Niin kauan kun on aikaa" on säveltänyt Toivo Kärki ja sanoittanut Juha Vainio. Nuotin on julkaissut Musiikki Fazer (1970…