Latest answers

Question Reads Rating Answered Open Answer
Mihin ammattiliittoon puutarha-alan ammattilaiset kuuluvat nykyisin? 1641 Puutarha-alan ammattilaisten ammattiliittoon vaikuttaa se, millaisessa paikassa he ovat töissä. Esimerkiksi kaupan alalle työskennellessään heidän liittonsa on PAM. Ammattiliittoihin voi tutustua esim. seuraavilla sivustoilla: https://www.infofinland.fi/fi/elama-suomessa/tyo-ja-yrittajyys/tyontekijan-oikeudet-ja-velvollisuudet/ammattiliitot http://virtuoosi.pkky.fi/vilma/tyoelama/ehtosop.htm
Voiko Helsingin kirjastoissa tulostaa värillisiä A3-tulosteita? 881 Osassa Helsingin kirjastoja A3-kokoisen värisivun tulostaminen onnistuu kopioikoneinakin toimivilla monitoimilaitteilla muistitikulta. Esimerkiksi Pasilan kirjastosta tällaisia laitteita löytyy kaksikin. Tiedosto täytyy tallentaa muistitukulle ja tulostaa tiedosto liittämällä muistitikku laitteeseen. Ainakin Pasilan laite tunnistaa yleisimpiä kuvatiedostomuotoja (esimerkiksi jpg ja tiff) sekä pdf-tiedostoja. Microsoftin asiakirjamuodoillakin tulostaminen näyttää onnistuvan, mutta ilmeisesti laite muuntaa ne johonkin toiseen muotoon, jolloin tulostusjälki ei ole välttämättä hyvää. Saattaa myös olla, etteivät laitteet tunnista kaikkia muistitikkuja. Siitä, missä kirjastoissa on monitoimilaite, ei ole listaa, mutta voit tiedustella asiaa…
Miksi aikaan liittyen käytetään eri sijamuotoja? Tätä vaihtelua näkee virallisissakin teksteissä. "1960-luvun lopulta" ja "1960–70-lukujen vaihteesta". Onko… 206 Alla ohje sanojen taivutukseen Kielitoimiston sanakirjan mukaan. Vahvennettu teksti osoittaa, että molemmat muodot eli sekä ulkopaikallissija että sisäpaikallissija käyvät loppu-sanasta tässä yhteydessä. Ja sen alla samasta lähteestä vaihde-sanan käytöstä. Vaihde-sana taipuu taas sisäpaikallissijoissa. Loppu 2. viimeinen osa t. jakso jtak. a. loppumatka, -pää; loppuaika, -vaihe. Väylä käy lopussa karikkoiseksi. Veti lopun [= loppumatkan] rajusti kirien. Keskiajan loppu. Vietti lopun elämäänsä vanhainkodissa. Lukukauden lopussa t. lopulla. 80-luvun lopulla, lopussa. Lopummalla kesää. Alku aina hankala (t. hankalaa), lopussa kiitos seisoo SL. vaihde 1. ajankohta jona vuosi, kuukausi tms. ajanjakso vaihtuu toiseksi, taite…
Kirjastokorttini on vanhentunut. Voiko kortin uusia netin kautta vai tarviiko tulla kirjastolle? 565 Kirjastokorttia ei voi uusia netin kautta, mutta uusiminen onnistuu soittamalla tai käymällä missä tahansa Kyyti-kirjastossa. Kirjastokortin uusimisen yhteydessä tarkistamme, että yhteystiedot ovat ajan tasalla.
Kenen aloitteesta, siis minkä maan tai yksittäisen ihmisen, tämä NYKYINEN kellonaikojen siirtely otettiin käyttöön? Olen selvittänyt taustoja wikipediasta,… 304 Euroopassa 70-luvun lopulta näihin päiviin saakka käytössä olleen kesäajan taustalla on vuosikymmenen alun öljykriisi ja sen myötä huomattavasti kohonnut energian hinta. Kellonajan siirtäminen tunnilla eteenpäin vuoden lämpimämmän puoliskon ajaksi nähtiin hyväksi keinoksi pienentää energiankulutusta. Tästä oli saatu lupaava ennakkotapaus Yhdysvalloista, missä vuonna 1973 oli otettu käyttöön ympärivuotinen kesäaika; öljykriisin mentyä siirryttiin "normaalimpaan" puolen vuoden mittaiseen jaksoon. Richard Nixonin ja Yhdysvaltain kongressin jäljessä eurooppalainen edelläkävijä kesäajan uuden tulemisen takana oli Giscard d'Estaingin Ranska. Keväällä 1975 d'Estaing julisti, että seuraavasta vuodesta alkaen…
Pystytäänkö jokaista puhelinkeskustelua seuraamaan? 5656 Suomessa kaikkien puhelujen kuunteleminen tai tallentaminen on yksiselitteisesti laitonta. Telekuunteluun pitää olla Suomessa lain määräämät perustelut, joista kerrotaan esimerkiksi aihetta koskevassa Wikipedian artikkelissa osoitteessa https://fi.wikipedia.org/wiki/Telekuuntelu. Tuomas Metsäranta toteaa nasevasti asian väitöskirjassaan Poliisin salaiset tiedonhankintakeinot ja yksityiselämän suoja (s. 53): ”Poliisi ei [– –] voi yleisesti ja jatkuvasti valvoa ihmisten toimintaa, jotta voitaisiin estää rikoksia, olivatpa ne kuinka vakavia tahansa.” Jos juridiset perusteet täyttyvät, Suomen poliisi voi kuunnella periaatteessa mitä tahansa puhelua, jos se käydään teleoperaattorin verkossa, sillä teleoperaattorit on velvoitettu auttamaan…
Onko Kouvolan pääkirjastossa palautusluukku? 819 Kouvolan pääkirjastossa ei valitettavasti ole palautusluukkua. Voit kuitenkin palauttaa aineistoa myös omatoimikirjastoihin, joilla on pidemmät aukioloajat. Omatoimikirjastoon pääsee sisään kirjastokortilla ja tunnusluvulla. Pääkirjastoa lähin omatoimikirjasto on Haanojan kirjasto.
Kuka jo edesmennyt kirjailija kirjoitti kirjassaan taksiinsa kuolleesta artistista? Sellvisi, että ko. kirjailija kuvasi tapauksella Kari Tapiota, joten se… 522 Arto Salmisen (k. 2005) Ei-kuoren loppukohtauksessa kuolee taksiin laulaja Roope Tanttu.
Ketkä ovat tällä hetkellä suosituimmat ranskalaiskirjailijat Suomessa? 175 Hei! Helmet-kirjastojen ja Keski-kirjastojen varatuimpien ja lainatuimpien kirjojen tilastoja yhdistelemällä näyttäisi, että seuraavia ranskalaiskirjailijoiden kirjoja luetaan Suomessa tällä hetkellä eniten: Katherine Pancoll ja Pierre Lemaitre ovat selvästi suosituimpia ja he ovat julkaisseet useita kirjoja Agnés Martin-Lugard ja Claudie Gallay  ovat nousussa Andrei Makine ja Anna Gavalda ovat vähän vanhempia kestosuosikkeja. Muriel Barberya ei myöskään sovi unohtaa.
Tietoa viljankorjuusta elokuussa 1948 Tohmajärvellä? 276 Luultavasti noin tarkasti määriteltyä tietoa ei löydy oikein mistään. Sopivia muistelmiakaan nimenomaan Tohmajärveltä ei osunut hakuihini. Arvelisin kuitenkin, ettei viljankorjuu ollut niin kovin erilaista Tohmajärvellä kuin yleisesti Suomessa, joten kenties seuraavista maatalouden yleishistorioista voisi löytyä hyödyllistä tietoa: Suomen maatalouden historia. II : Kasvun ja kriisien aika 1870-luvulta 1950-luvulle / toimittanut Matti Peltonen Suomen talonpoika 800-2010 / Pentti Viita Suomen talonpoika kautta aikojen / Eino Jutikkala Suomen talonpojan historia / Eino Jutikkala Talonpoika toimessaan : Suomen maatalouden historia / Jari Niemelä Tohmajärvestä on kirjoitettu myös historia: Vanhan Tohmajärven historia / Jaana Juvonen…
Kuinka Paavo Cajander on suomentanut Shakespearen Henrik V -näytelmän kohdan, joka alkaa "We few, we happy few, we band of brothers" ja loppuu "whiles any… 844 Paavo Cajander suomensi kyseisen kohdan näin: Ett'emme tulis puheeks me, me harvat, Me onnellisen harvat, veljet kaikki. Ken tänään kanssain verta vuodattaa, On veljeni; jos kuinka halpa olkoon, Niin tämä päivä hänet aateloi. Ja herrat Englannin, nyt vuoteell' ollen, Kiroovat kerran, ett'ei olleet täällä, Noloina kuunnellen, kun joku haastaa, Jok' oli Crispianuksena myötä.   Williamn Shakespearen Kuningas Henrik Viides Paavo Cajanderin suomennoksena vuodelta 1905 Gutenberg-projektissa. http://www.gutenberg.org/cache/epub/39939/pg39939-images.html  
Jos puolueet ovat vaaliliitossa ja äänestät pienemmän puolueen jäsentä, siitä puolueesta (tietystä vaalipiiristä) ei kukaan pääse eduskuntaa. Vaikuttaako minun… 390   ​ Oikeusministeriön Vaalit.fi -sivustolla on kerrottu eduskuntavaalien tuloksen laskennasta vaaliliitossa: https://vaalit.fi/eduskuntavaalien-tuloksen-laskenta Vaaliliitossa eri puolueiden äänimäärät lasketaan yhteen, ks. kuva vaalien tuloslaskennasta edellisen linkin sivun lopussa. Nuorten eduskunta -sivustolla on kerrottu suhteellisesta vaalitavasta:   http://www.nuorteneduskunta.fi/fi/suhteellinen-vaalitapa-%E2%80%93-tulos-lasketaan-dhondtin-menetelm%C3%A4ll%C3%A4 1. Lasketaan kunkin ryhmittymän puolueen, vaaliliiton, yhteislistan tai valitsijayhdistyksen vaalipiirissä saama kokonaisäänimäärä. Vaaliliitossa olevia puolueita kohdellaan yhtenä…
Käytän Helmetin taskukirjasto-sovellusta. Nään sieltä kaikki lainat ja varaukset. Saan kuitenkin postin kautta kirjeellä tiedot varausten saapumisista yms… 338 Jos muutat omissa tiedoissasi postivalinnaksi, saat ilmoituksen saapuista varauksista sekä taskukirjastoon että sähköpostiisi. Omien tietojen muutokset voi toistaiseksi tehdä vain kirjautumalla Helmet.fi:hin. Kirjaudu omiin tietoihin, klikkaa omaa nimeäsi ja valitse Muuta yhteystietoja. https://www.helmet.fi/fi-FI/Info/Usein_kysyttya/Usein_kysyttya__Taskukirjasto(157393) https://www.helmet.fi/fi-FI
Mistä juontavat juurensa vanhoista autoista käytetyt nimet "letukka" tai "dollarihymy"? 9168 "Letukka" on alun perin ollut kutsumanimi Chevrolet-merkkisille autoille, mistä se on vähitellen yleistynyt merkitsemään isoa amerikkalaista autoa yleensä (ks. esim. Heikki Paunonen, Tsennaaks Stadii, bonjaaks slangii). "Dollarihymy"-nimitys taas tullee siitä, että ison amerikkalaisen auton moottorin jäähdyttimen säleikkö on helposti voinut tuoda mieleen leveän, säihkyvän filmitähtihymyn.
Hovioikeus ja korkein oikeus? 466 Hovioikeus ja korkein oikeus ovat Suomessa kaksi eri asiaa. Tuomioistuimista alin on käräjäoikeus, jonka päätöksistä voi valittaa ylempään tuomioistuimeen eli hovioikeuteen, joita on Suomessa tällä hetkellä viisi: Helsingin, Itä-Suomen, Rovaniemen, Vaasan ja Turun hovioikeus. Vastaavasti hovioikeuksien päätöksistä voi valittaa yhteen ainoaan korkeimpaan oikeuteen. Hovioikeuksien sivuilla ei näytä olevan yhtenäistä luetteloa sen henkilökunnasta, mutta luonnollisesti niiden tekemissä päätöksissä kerrotaan, ketkä ovat olleet päätöstä tekemässä. Korkeimman oikeuden jäsenet on listattu osoitteessa https://korkeinoikeus.fi/fi/index/korkeinoikeus/jasenetjahenkilosto.html. Lisää tietoa löytyy esimerkiksi seuraavista osoitteista: https://…
Kuinka pitkä oli Simo Salminen? 1075 Internetin keskustelupalstalla väitetään Simo Salmisen olleen 170 cm. En löytänyt asiasta varmaa tietoa. Pituus ja paino ovat aika henkilökohtaisia tietoja, joten kaikki eivät ole halunneet niitä paljastaa.
Onko niin, että ruskeasilmäinen ja vihreäsilmäinen ihminen eivät voi saada keskenään sinisilmäistä jälkeläistä? Jos näin on, niin tämän perusteella Muumipeikko… 2102 Silmien värin periytyvyyteen vaikuttaa useampi geeni, joten asia ei ole aivan yksinkertainen:  https://peda.net/vierema/vierem%C3%A4nlukio/oppiaineet2/biologia/biologia/symbioosi2-2015/symbioosi2-090115/1uop Seuraavan kaavion mukaan ruskeasilmäinen ja sinisilmäinen voivat saada vihreäsilmäisen lapsen: https://www.quora.com/How-can-blue-and-brown-eyed-parents-create-a-green-eyed-child Muumithan eivät ole ihmisiä, joten ei oikeastaan voida sanoa, että perinnöllisyys muumeilla toimisi samoilla lainalaisuuksilla kuin ihmisillä. Toisaalta minusta näyttää, että suuressa osassa alkuperäisiä Tove Janssonin kuvituksissa alunperin muumeilla on kaikilla mustat silmät, tosin Vaarallinen matka -kirjan kuvituksissa sekä Muumipapalla että…
Tervehdys Etsisin miestä/artikkelia joka kolmekymmentä vuotta sitten aikoi soutaa Osloon Helsingistä hyväntekeväisyys tempaus etc. Muistini mukaan kuvassa… 174 Artikkelia on etsitty Helsingin Sanomien Aikakone-palvelun kautta, josta voi etsiä Hesarin artikkeleita vuoteen 1997 asti. Sieltä sitä ei kuitenkaan löytynyt. Demarin ja Vantaan Sanomien arkistoihin meillä ei ole pääsyä. Muistakaan lähteistä etsiminen ei valitettavasti tuonut tulosta.
Kiinnostaisi tietää tippua, tipahtaa, tiputtaminen, tipahtaminen sanojen alkuperä. Mistä rakentuvat, mihin pohjautuvat? Myös tipahtaa-tippumisen vertailu… 313 Kyseiset sanat perustuvat sanaan tippa, joka on mahdollisesti skandinaavista alkuperää. Sekä suomen että skandinaavisten kielien sanat saattavat myös olla alkujaan erillisiä onomatopoeettisia eli ääntä jäljitteleviä sanoja, jotka ovat syntyneet ilman yhteyttä toisiinsa. Sanaa pudota muistuttavia sanoja löytyy useista suomen sukulaiskielistä kuten virosta, inkeristä ja vepsästä. Molemmat sanat ovat vanhoja: ensimmäiset maininnat sanasta tippa löytyvät Christfrid Gananderin sanakirjasta vuodelta 1787 ja sanasta pudota Mikael Agricolan (n. 1510-1557) teksteissä.   Lähde: Suomen sanojen alkuperä. Etymologinen sanakirja (SKS 1992).
Minkä asteista ihmisen sisällä oleva vesi on? 262 Noin 60-70 % ihmiselimistöstä on vettä eri kudoksiin sitoutuneena. Elimistön sisäinen ympäristö on monin tavoin vakioitu. Esimerkiksi solut edellyttävät tasalämpöisyyttä. Terveellä ihmisellä sisäelinten lämpo vaihtelee 36.5:n ja 37.5 asteen välillä. Lähde: Hiltunen ym. (toim.): Galenos : Ihmiselimistö kohtaa ympäristön. WSOY, 2007.