Latest answers

Question Reads Rating Answered Open Answer
Auttakaa mua etsimään tämä kirja! Mulla on ollu ihan hirveä tuska etsiessä tätä kirjaa tai sen nimeä. Luin sitä kun olin lapsi, ehkä vuonna 2006. Kirja voi… 603 Etsimäsi kirja on ihan kotimaista tekoa, ei suomennos: Mustapippurin metkat matkat : koiranunta (Sley-kirjat, 2001), jonka on kirjoittanut ja kuvittanut Arja Putti. Suursnautseri Mustapippuri ottaa usein päivänokosia ja näkee koiranunta. Unissaan se seikkailee eri puolilla maailmaa ja jopa maan ulkopuolella. Kirjan viidessä tarinassa Mustapippuri tutustuu moniin eri koirarotuihin ja joutuu monenlaisiin kiperiin tilanteisiin. Neuvokkuudellaan ja ystäviensä avustuksella se kuitenkin aina selviää, viimeistään herätessään turvallisesti omalla kotisohvallaan.
Vuonna 1996 jossain lehdessä on ollut Juha Seppälän essee "Anton Tsehovin Sahalin". Mistähän Seppälän kirjasta tämä essee mahtaa löytyä? 284 Juha Seppälän essee Anton Tsehovin Sahalin on julkaistu ainoastaan Suomen Kuvalehden numerossa 28 vuodelta 1995.
Luin lapsena (80-luvun lopussa tai 90-luvun alussa) kirjaa, jossa seikkaili pitkäjalkaisia otuksia rullaluistimilla. Yhden hahmon nimi oli muistaakseni Unna… 343 Unnaa ja salmiakkia syöviä rullaluistelevia otuksia on etsitty ennenkin: https://www.kirjastot.fi/kysy/kaipailen-kirjaa-lapsuudestani-mutta-en?language_content_entity=fi Kaivattu kirja lienee Anna Taurialan Tittimaan ipanat (Gummerus, 1984). Titit ovat otuksia, joilla on nenän paikalla piikki ja jaloissa rullaluistimet. Heidän mieliruokaansa on salmiakki. Kirja alkaa näin: "Minä olen UNNA ja minä asun Tittimaassa. Olisi kiva, jos sinä voisit tulla tänne, sillä täällä on ihanaa. Aina saa syödä salmiakkeja. Siitä minulle tulikin mieleen, että minun vatsassani on pieni tyhjä paikka ja äiti paistaa juuri salmiakkimunkkeja."
Olen kuullut, että Yhdysvalloissa pankit ovat yleensä auki lauantaisinkin aamupäivällä, mutta mikä on tarkka aukioloaika lauantaisin? 449 Yhdysvalloissa käytännöt vaihtelevat. Vain osa pankeista on auki lauantaisin, tavallisimmin klo 9:stä klo 12 tai 13 asti. Palveluaikoja on listattu oheiselle sivulle: https://firstquarterfinance.com/what-time-do-banks-close-on-saturday/ Lisätietoa aukiolooista: https://htir.com/articles/business-hours.php
Miksi yleisissä kirjastoissa asiakasta velvoitetaan näyttämään kirjastokortti? 1047 Suoranaisia oraakkeleja emme sentään ole vaan pyrimme perustamaan vastaukset lähteiden antamaan tietoon. Ja varmaan olemme erehtyväisiä siinä missä oraakkelitkin. Kirjastokortissa on kirjastokortin numero, joka yhdistää kortin asiakkaan tietoihin. Sen kautta kirjastojärjestelmä pystyy ohjaamaan lainat oikealle kortille. Jos kirjastokortti katoaa, kortti ja sitä kautta myös numero voidaan vaihtaa, jolloin vanhalla kortilla ei voi enää lainata. Henkilötunnus taas on pysyvä, eikä sitä juuri vaihdeta kuin erittäin poikkeuksellisissa tapauksissa. Henkilötunnus on yksilöivä tunniste, ja sillä voidaan yhdistää kirjastojärjestelmässä olevat asiakastiedot tiettyyn henkilöön. Joissakin kirjastoissa on aikaisemmin käytetty henkilötunnusta…
Etsin tietoa suomalaisen asuntorahoituksen historiasta. Esimerkiksi: Kuinka paljon kilpailutus on lisääntynyt? Milloin korkokattoa on aktiivisesti alettu… 173 Hei, Kiitos tiedustelusta Suomen Pankin kirjastolta.   Voit etsiä aineistoa Suomen Pankin kirjaston verkkokirjastosta sekä Suomen Pankin julkaisuarkistosta. Asuntomarkkinoista ja luotoista löytyy julkaisuja mm. PTT:ltä (Pellervon taloustutkimuslaitokselta) ja Tilastokeskukselta.   Ohessa muutamia teoksia: Katsaus kotitalouksien velkaantumiseen Suomessa vuosina  1994-2004 /Hyytinen, Ari ; Putkuri, Hanna; Taipalus, Katja. Helsinki,$c2007. Suomen Pankki. Rahoitusmarkkina- ja tilasto-osasto. Työpaperi ;1/2007   Kansan osake :suomalaisen asunto-osakeyhtiön vaiheet /Esko Nurmi, Laura Puro, Martti Lujanen. Suomalaisen asunto-osakeyhtiön vaiheet [Helsinki] :Suomen Kiinteistöliitto ry,[2017]   Alueellisten…
Etsin tiettyä kirjaa, osaisittekohan auttaa? En muista siitä paljoa, mutta päähenkilön nimi on Lise-Kerstin (tai Lise Kerstin, en ole ihan varma) ja se kertoo… 306 Babbis Friis-Baastadin Nuori neiti urhea "kertoo seitsenvuotiaasta Kerstistä, pienestä auto-onnettomuuden uhrista, hänen sairaalassa olostaan ja paluustaan kouluun toverien pariin." Kerstin nimi on sekä Lise että Kersti, mutta kaikki sanovat häntä Kerstiksi.
Pitäisi saada selville, miten on suomennettu Lewis Carrollin Jabberwocky-runon kolmannen säkeistön ensimmäinen säe "He took his vorpal sword in hand". Kiitos! 1295 "Sanasta miekkaan poikanen tarttui" - Pekoraali, suomentaneet Kirsi Kunnas ja Eeva-Liisa Manner (Liisan seikkailut ihmemaassa ja Liisan seikkailut peilimaailmassa. Gummerus, 1974) "Poika otti aseen käteen, miekan jänkkyisän" - Monkerias, suomentanut Alice Martin (Alice peilintakamaassa. WSOY, 2010) "Vorpalkalpoineen kulki hän kauan" - Jappervokkeri, suomentanut Eero Korpinen (Tuli & savu : runouslehti, 1/2013)
Https://www.youtube.com/watch?v=RuzLXxbGc4c mikä tämä kasvi on? 215 Videon lammasparka näyttää takertuneen karhunvatukkapensaan (Rubus fruticosus) piikikkäisiin oksiin.
Siskosten kanssa muistetaan lapsuudesta jokin kirja tai runo tai joku muu, jossa on lause: rouva Kettu Repolainen on uhkea muhkea nainen. Kukaan meistä ei vain… 618 Muistelemanne railakas runokirja on Pirkko Koskimiehen Pupu Tupunan loruaapinen (Artko, 1982).
Viettääkö Päivy nimipäivää samana päivänä kuin Päivi? 793 Päivy voidaan nähdä kuuluvaksi samaan päivä-sanasta johdettuun nimiperheeseen kuin Päivi, Päivikki, Päivyt ja Päivä sekä niiden miespuoliset vastineet Päivö ja Päiviö. Väestörekisterikeskuksen nimipalvelun mukaan Päivy-nimeä on annettu sekä naisille että miehille. Naispuoliset Päivyt voivat viettää nimipäiväänsä 16. kesäkuuta niin kuin Päivi, mies-Päivyille taas luontevampi juhlapäivä on Päivön ja Päiviön päivä 30. kesäkuuta. Liisa-Maria Patjas & Katleena Kortesuo, Uusi etunimikirja : Aadasta Äijöön Anne Saarikalle & Johanna Suomalainen, Suomalaiset etunimet Aadasta Yrjöön Kustaa Vilkuna, Etunimet
Tarvitsen lasten runoa onnittelukorttiin. Mahdollisesti Kirsi Kunnaksen runo tai muu suomenkielinen tekijä. Runo on melko pitkä ja siinä on alkusointuja,… 3245 Nytpä täytyy valitellen todeta, etten annettujen vihjeiden perusteella onnistunut kaivatunlaista runoa jäljittämään. Kysymyksen epäily Kirsi Kunnaksesta osuu kyllä oikeaan siinä, että hänen tuotannostaan löytyvät sekä "kirahvi karahvi" että alkusointuinen vesipuhveli. Ongelmana vain on se, etteivät ne ole peräisin samasta runosta - eivätkä edes samasta kirjasta: kirahvi Karahvi Kerafiini tavataan kirjassa Hassut aakkoset, "Vesipuhveli velimuhveli" Tiitiäisen pippurimylly -kokoelman runossa Kylpyläelämää. "Kihveli kahvelia" en ikävä kyllä kyennyt paikantamaan lainkaan. Olisikohan kenties kuitenkin mahdollista, että etsitty melko pitkä runo olisi aakkosten kirjaimet yksitellen läpikäyvä Hassut aakkoset…
Kuka on kirjoittanut runon käki alkaa sanoin :Olen boheemi, laulaja huoleton, olen syntynyt köyhäin hoitoon... 581 Käki on Lauri Pohjanpään runo vuonna 1962 julkaistusta kokoelmasta Lastenrunoja.
Etsin kirjaa, jossa oli (orpo)tyttö ja aasi tai muuli. Tyttö oli hyvin köyhä, joten hänen piti keksiä keinoja tulla toimeen. Hän mm. Teki itselleen kengät… 543 Etsitty kirja lienee ranskalaisen Hector Malot'n Pieni tuntematon, joka ilmestyi Kristiina Kivivuoren suomentamana WSOY:n Nuorten toivekirjastossa vuonna 1954. Varhaisempi Alma Suppasen suomennos julkaistiin Otavan kustantamana 1902 nimellä Vihdoinkin kotona. "Eräänä päivänä saapui Maraucourtin kylään pieni tuntematon tyttönen. Hän on pennitön ja köyhissä vaatteissa, ja hän asettuu asumaan vanhaan hylättyyn metsästysmajaan. Hän käy työssä päivisin, mutta hänen yksinäisyytensä, älykkyytensä ja muista poikkeava käytöksensä herättävät kyläläisten uteliaisuutta. Kuka on tuo metsämajassa asuva tyttö ja miksi hän on tullut Maraucourtiin? Kukaan ei tiedä, että Perrine-tytöllä on kylässä suoritettavanaan äitivainajan antama salainen…
Onko Morsal Haydarin teos Kuutamo (Kulttuuritarha, 2018) ensimmäinen afganistanilaisen kirjoittama kirja suomeksi? Entä voitteko nimetä afganistanilaisia… 274 Ilmeisesti mainitsemasi kirja on ensimmäinen afganistanilaistaustaisen kirjailijan suomeksi julkaisema kirja.  Afganistanilaistaustaisen suomalaisen Aziza Hossainin kirjoittama novelli "Punaiset pilvet ja sininen taivas" on ilmestynyt novelliantologiassa "Mikä ihmeen uussuomalainen? (2009)". Teos löytyy helmetistä: https://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb1890609__SAziza%20Hossaini__Orightresult__U__X3?lang=eng&suite=cobalt Löysin ainakin seuraavat afganistanilaiset naiskirjailijat: Nadia Anjuman (1980-2005) oli afganistanilainen runoilija. Häneltä on ilmestynyt englanniksi lasten kuvakirja "Dreams of freedom : in words and pictures", joka löytyy helmetistä: https://haku.helmet.fi/iii/encore/record/…
Kysymyksiä kaukolainoista 944 Helmet-kirjastojen kaukolainapyynnön voi tehdä osoitteessa https://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Kaukopalvelu/Kaukopalvelupyynto. Kaukolainaa ei voi kuitenkaan tilata, jos kirjaa on jo ennestään jossakin pääkaupunkiseudun kirjastossa, niin Helmet-kirjastot, Helka-kirjastot kuin muut yleisölle avoimet kirjastot mukaan lukien. Se asia kannattaa siis tarkistaa heti ensiksi. Siitä huolimatta, että kirja olisi lainassa, toista kappaletta ei voit tilata kaukolainana, vaikka sitä olisi muualla Suomessa hyllyssä. Kun kaukolainapyyntö on tehty, kirjaston kaukopalvelu selvittää erilaisista tietokannoista, mistä kirja olisi näppärinsä tilata. Paljon tilataan Varastokirjastosta, joka on Suomen kirjastojen yhteinen varasto. Sieltä kirjat…
Havuselan, Koskenkorvan Karjanhoitajakoulusta on isoäiti saanut päästötodistuksen 24.10.1910. Onko oppilaista lähempää tietoa, luokkakuvaa, nimilistaa ja… 414 Ilmajoelle perustettiin vuonna 1904 käytännöllistietopuolinen yksivuotinen koulu Peuralaan ja vuonna 1906 samanlainen Havuselaan. Havuselan koulu toimi vuoden 1920 loppuun asti. Sen johtajana toimi koulun perustaja kunnallisneuvos J. E. Anttila aina kuolemaansa saakka vuonna 1920. Havuselan koulun 14 vuosikurssilta valmistui yhteensä 128 karjakkoa. Oppilaat saivat käytännöllisen harjoittelunsa Havuselan, Koskenkorvan ja Västilän tilojen navetassa. Tietopuolinen opetus tapahtui Havuselaan järjestetyssä koulusalissa, opettajana toimi yleensä Mustialan ylemmän meijeriopistonkurssin suorittanut opettaja. (O. Valanne: Etelä-Pohjanmaan maatalouskoulut s. 126-127. Teoksessa Talonpoika V Etelä-Pohjanmaa, 1928) Etelä-Pohjanmaan…
Mistä löytyisi vanhoja 90-luvun ja 2000-luvun alun nuortenlehtiä, kuten Suosikkeja, Villivarsoja, Koululaisia yms. Onko kirjastoissa jotakin arkistoa, jonne… 628 Vanhoja lehtiä on arkistoituina Varastokirjastossa https://vaari.finna.fi/Browse/Home Kuopiossa. Voit osoitteessa https://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Kaukopalvelu tehdä kaukopalvelutilauksen. Varastokirjastosta tehtävät kaukopalvelutilaukset ovat ilmaisia.
Mistähän johtuu erittäin huono kuuluvuus, kun soitan kännykällä esim. terveyskeskuksen, poliisiaseman, kirjaston ja muiden vastaavien paikkojen numeroihin?… 439 Vaikea sanoa, mistä huono kuuluvuus juuri tässä tapauksessa voisi johtua, mutta kuuluvuusongelmista löytyy paljonkin tietoa verkosta. Huono kuuluvuus voi johtua näemme monista asioista: tukiasemien etäisyydestä, tukiaseman käyttäjämäärästä, matkapuhelimen käyttöasennosta, liittymän ongelmista tai liittymän nopeusominaisuuksista. Alle poimin vain muutamia löytämiäni linkkejä, olisikohan näistä apua ongelman ratkaisemisessa?  https://www.traficom.fi/fi/viestinta/laajakaista-ja-puhelin/ohjeita-lii… http://pilvi.viestintavirasto.fi/internetpuhelin/puhelin-jalaajakaistaliittymantoimivuus/matkaviestinverkonkuuluvuus.html https://www.orbis.fi/blogi/puhelimen-huono-kuuluvuus-sis%C3%A4tiloissa https://yle.fi/uutiset/3-9148088 https…
Milloin Martti Servo on syntynyt? 3902 Emme valitettavasti onnistuneet löytämään mistään tietoa Martti Servon syntymäajasta. On hyvin mahdollista että hän ei ole antanut tätä tietoa julkisuuteen.